sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Wilhelmiinat

Näin FB:n kotiruokaryhmässä helpon ohjeen Wilhelmiinoihin. En ole ikinä syönyt saati leiponut Wilhelmiinoja, joten en tiedä miltä niiden pitäisi edes maistua. Näistä tuli kuitenkin ihan hyviä keksejä. Olisi ehkä pitänyt tarkemmin selata ohjeita. Muut ovat tehneet samasta taikinasta noin 6-8 keksipötkylää, itse tein 3... Tuli vähän muhkeampia keksejä. Hyviä tuli silti. Oma taikinani oli todella muromainen/irtonainen. Lisäsin siihen ruokalusikallisen vettä, jotta saisin helpommin muovattua pötköt.


Tarvitset:
200 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 rkl tummaa siirappia

1 keltuainen

5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa


Vatkaa sokeri, fariinisokeri ja rasva vaahdolsi. Lisää sen jälkeen joukkoon keltuainen ja vatkaa. Lopuksi kuivat aineet sekaisin ja vaahdon joukkoon. Sekoita muromaiseksi taikinaksi. Muotoile halkaisijaltaan noin 2 cm pötköiksi ja asettele pellille. Pötköjä tulee noin 6-8 ja 2 pellillistä. Jätä kunnon leviämisvarat. Paista uunissa 175 asteessa 15-20 minuuttia. Leikkaa paloiksi, kun keksit ovat vielä lämpimiä.




tiistai 17. syyskuuta 2019

Ommellut lapaset taaperolle

Pääsin eilen lapasten ompelun makuun, kun ompelin neulottuihin lapasiin resorit. Tänään ompelin lapaset kokonaan. Kämmenosan ompelin kierrätetystä harjatusta collegesta ja resorina käytin trikoota. Kaavaa googlettelin ja löysinkin yhdet hyvät kuvana. Skaalasin ja printtasin ne suunnilleen poikani neulottujen lapasten kokoon. Hyvin osui nappiin. Näiden ompelu oli helppoa. Ei montaa saumaa ollut.




maanantai 16. syyskuuta 2019

Tuunaus: trikooresorit lapasiin

Poikani on saanut paljon ystävieni lasten vanhoja vaatteita. Nämä lapaset on siis saatu käytettynä. Niissä oli ihan liian lyhyt ja leveä resori. Eivät oikein tahtoneet pysyä kädessä. Kaapista löytyi sopivasti ruskeaa resoria ja päätin ommella lapasiin jatkoresorit. Nyt pysyy kädessä. En jaksanut lähteä neulomaan jatkovartta lapasiin ja toisaaalta taas noin pieniin käsiin on ärsyttävä neuloa. Näin onnistui melko kivuttomasti.


tiistai 10. syyskuuta 2019

Ruusukepipot naapurin äidille ja tyttärelle

Halusin ommella naapurin tytölle ja hänen äidilleen samistelupipot tytön 2 v. synttäreiden kunniaksi. Taas mentiin niillä kankailla mitä kaapista löytyi. Pipon kaavaa lainasin Mehukekkereiden sivuilta. Olen aiemminkin ommellut ruusukepipoja. Niihin käytin näemmä eri kaavaa ja tämän kokemuksen perusteella tykkään enemmän edelliseen pipoon käytetystä Kodin kuvalehden -kaavasta aikuisen pipon mitoituksen suhteen. Pitää kaventaa pari senttiä vielä tuosta äidin piposta, kun siitä tuli vähän liian leveä omaan makuuni. 





lauantai 7. syyskuuta 2019

DIY: Solmupanta (twisted turban headband)

Minulle iski yhtäkkiä inspiraatio ommella solmupantaa. Googlettelin aikani ohjeita ja päädyin kokeilemaan kahta erilaista pantaa. Molemmat pannat oli helppo tehdä youtube-videotutoriaalia katsoen.

Ylempi panta ommellaan yhdestä kappaleesta ja sauma tulee tuohon solmun kohdalle. Panta on ohuempi, jos siitä haluaa leveämmän niin pitää vain leikata jo alunperin leveämpi pantakappale. Solmu jää tässä versiossa litteämmäksi ja asettuu nätistä. Kannattaa myös valita tähän paksumpaa kangasta, jos haluaa siitä lämmittävän version. Alempi panta ommellaan kahdesta pantakappaleesta. Tässä versiossa ohuemmastakin kankaasta tulee paksumpi ja muhkeampi panta, kun kangasta tulee tuplamäärä.






maanantai 26. elokuuta 2019

Jennin mustikkakakku marjoilla

Olin viikonloppuna ystäväni synttäreillä ja hän tarjosi tätä herkullista kakkua siellä. Kakku oli herkullinen ja raikas. Ei mitenkään liian makea. On myös helppotekoinen. Pyysin reseptiä arkistoon ja ehdottomasti aion myös itse tehdä sopivan hetken tullen. Alkuperäinen resepti on oetkerin sivuilta. Alle kirjoitan reseptin niin kuin ystäväni sen teki ja tarjosi.



Ainekset:
175 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä
2 dl sokeria
4 kpl munia
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
120 g maustamatonta jogurttia
250 g mustikoita

Kuorrutus:
250 g mascarpone
3,3 dl kermaa vaahdotettuna
sokeria oman maun mukaan
marjoja koristeluun oman maun mukaan

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja vuoraa 24 cm vuoka leivinpaperilla. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet sekaisin ja sekoita ne vaahdon joukkoon vuorotellen jogurtin kanssa. Kääntele lopuksi mustikat joukkoon. Paista uunissa 180 asteessa 50 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota vuoasta. 

Kuorrutusta varten vatkaa kerma ja sekoita mascarponen joukkoon. Mausta sokerilla oman maun mukaan. Koristele marjoilla oman maun mukaan.

Jennin pekaanipähkinäpiirakka

Tämä on ystäväni bravuuri. Kuulemma maailman helpoin piirakka ja aina uppoaa vieraille. Hän tarjoaa tätä aina paksun vaniljakastikkeen kera. Todella makeaa ja herkullista. Onnistuu hyvin kuulemma myös kaupan valmistaikinasta ja kukaan ei huomaa eroa. Monta kertaa olen tätä saanut maistaa ystäväni leipomana ja aina yllättää kuinka hyvää tämä on. Siispä tämäkin resepti pääsee arkistoon ja testattavaksi, kun aika koittaa.


Pohja:
valmiin piirakkataikinan pakastealtaasta tai
(3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
hyppysellinen suolaa
100 g voita
muna)

Täyte: 
75 g voita
1,5 dl fariinisokeria
3 munaa
1 dl vaahterasiirappia
1 dl tummaa siirappia
(1,5 rkl rommia)
1 rkl vehnäjauhoja
150 g pekaanipähkinöitä rouhittuna

150 g pekaanipähkinöitä kokonaisina

Käytä pohjaan valmista taikinaa pakastealtaasta tai tee itse takina. (Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Heitä sekaan kylmä voi kuutioina ja nypi taikinaksi. Sekoita joukkoon rikottu muna. Jäähdytä taikinaa jääkaapissa ja kauli sen jälkeen pyöreäksi. Nosta 26 cm voideltun vuoan päälle ja painele pohjalle ja reunoille. Pistele reikiä haarukalla pohjaan ja esipaista 200 asteessa 10 min. Laske sitten uunin lämpötila 175 asteeseen.)

Vatkaa sitten täytteen voi ja sokeri vaahdoksi, vatkaa sitten munat yksitellen joukkoon ja lopuksi siirappi. Sekoita jauhot pähkinärouheen joukkoon ja sekoita seos täytteeseen. Kaada valmis täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista 20 min 175 asteessa. Nosta piirakka uunista ja asette pähkinän puolikkaat piirakan päälle ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Peitä lopuksi leivinpaperilla, jos piirakka uhkaa tummua liikaa.

Tarjoa kylmänä/huoneenlämpöisenä joko vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera.