Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Haipenaali

Sain jostain päähäni ommella haipenaalin. Löysin netistä ladattavat pdf-kaavat ja siihen liittyvän youtube-videon. Vaikka ohjeet oli rautalangasta väännetty, sain silti aivoni nyrjäytettyä pariin otteeseen. Haasteita aiheutti minulle siis tuon penaalin vuoritus, että mitkä palat ommeltiin mihin asti ja missäkin järjestyksessä. Tässä hommassa ei silti kauaa mennyt. Hain päällikangas on vanhoista reikäisistä jegginsseistäni, vuori on vanhasta fleecehuopaviltistä, vetoketjukin vaikutti jo kertaalleen kierrätetyltä. Napit olivat nepparit, jotka vaan pistin kankaan läpi. Hieno tuli ja ensikerralla ehkä vähän helpommin kuin ekalla kerralla.




perjantai 30. huhtikuuta 2021

Yo-pipo, rusettipipo yo-lyyralla

 Olen nyt ihan hurahtanut näihin rusetteihin, pipoihin ja rusettipipoihin. Vapun alla kurkkasin yo-lakkilaatikkooni ja sen pohjalla pyöri yksinäinen irrallinen lyyra. Lyyra on alunperin teekkarilakistani, mutta jäänyt ylimääräiseksi, kun vaihdoin opiskeluaikojeni alussa alkuperäisen lyyran tilalle oman ylioppilaskuntani lyyran. Sainpa tästä ylimääräisestä lyyrasta idean tehdä mustavalkoisen rusettipipon, johon kiinnitin lyyran. Lyyrakiinnitys on tehty irrallisena ja se kiinnittyy hakaneulalla rusettiin. Pipoa voi käyttää normirusettipipona ympäri vuoden ja kerran vuodessa siihen voi kiinnittää lyyran. Rusetin nauhat otin kierrätys hengessä vanhasta käytöstä poistetusta mekostani ja ne olivat silityksen jälkeen valmiita käyttöön sellaisenaan. Mielestäni tästä tuli aika hieno! :)







torstai 29. huhtikuuta 2021

Rusettipanta

 Ystäväni pyysi jotain pantaa pienellä twistillä. Ompelin hänelle leopardikuosista rusettipannan. Pannan pohjana käytin perinteistä solmupantaa, johon solmin yöpaidasta leikatusta suirosta ommellun rusetin. Aika kiva tuli! :)





tiistai 27. huhtikuuta 2021

Rusettipipo solmittavalla rusetilla

 Halusin tehdä pipon solmittavalla rusetilla. Piti kaivaa kaapista tarpeeksi ohutta kangasta rusettia varten. Minulla oli Tom of Finland - lakanaprojektista sitä kangasta suiroina. Suirot pääsivät nyt hyötykäyttöön. Leikkasin leveydeltään 8 cm suiroa rusettiin. Papun rusetinsomimisohjeista katsoin mallia rusettiin.




sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Rusettipipo

 Ompelin poikani parhaalle kaverille parit pipot synttärilahjaksi. Kaavan löysin Käsityökekkerit -blogista. Sieltä löytyy tulostettava ilmainen kaava ja lisäksi myös ompeluohjeet videona. Rusettipipoonkin löytyi saman linkin alta video.


Pupunkorvahuppari

 Oon 9 vuotta sitten hamstrannut kankaita, kun siskonpoikani ilmoitteli tulostaan. En siinä vaiheessa tiennyt tosin olisiko tulokas poika vaiko tyttö, joten hamstrasin kaikenlaisia kankaita kaikissa väreissä. Silloin taisin ommella vain parit bodyt ja vauvahaalarit. Nyt olen taas ehtinyt/innostunut ompelemaan. Nämä kaikki hupparit ompelin niitä kankaita yhdistelemällä mitä kaapistani löytyi. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että kaikkiin ompeluksiini pitäisi löytyä kankaat omasta kaapistani ja mitään en (mielellään) saisi ostaa lisää, kunnes kaapit ovat tyhjät. Löysin netistä Jujunan Easter Bunny pupuhupparin kaavat. Kaavat ovat ilmaiset, kun itse tulostaa. Olenkin päässsyt nyt ompelemaan ja piirtämään urakalla, kun tein 7 hupparia 7 päivässä. Huppareita valmistui koossa 3x 92 cm (siskonpojalleni sekä kummipojalleni ja hänen kaksosveljelleen synttärilahjoiksi), 2x 104 cm (omalle pojalleni ja hänen parhaalle ystävälleen synttärilahjaksi), 2 x 116 cm (ystäväni lapselle ja kaksospoikien isosiskolle). Ompelin nämä hupparit pitkänä versiona eli Long Bunny -kaavalla. Näistä tuli ihan mahdottoman söpöjä! Nämä oli helppoja ja nopeita ommella, saumoja ei ollut montaa, mutta voi olla, että pupuhuppari kiintiö on silti hetkeksi täynnä.

 





tiistai 12. tammikuuta 2021

Lapaset ommeltuna

Meillä katosi poikani merinoaluslapasista toinen, joten piti lähteä ompelemaan uusia. Olen aiemminkin ommellut taaperolleni lapasia, mutta en löytänyt kyseisiä kaavoja enää mistään paperisena. Löysin kuitenkin printattuna kaavat aikuisten/naisten lapasiin, jotka olin sopivasti skaalannut pienemmiksi lasten lapasiksi. Alla linkit kaavoihin ja ohjeisiin alkuperäissivustolla. Valkoiset aluslapaset olen ommellut äitiyspakkauksen ikitahraiseksi menneestä villahaalarista ja harmaat ompelin vanhasta neuleesta, josta olen aiemmin ommellut pojalleni kypärämyssyn. Valkoisiin ompelin erikseen resoriosion, mutta harmaissa sain hyödynnettyä sopivasti neuleen omaa resorireunaa. Näistä tuli ihan hyvät ja pysyy pojun sormet taas lämpöisinä rukkasten alla.

https://www.purlsoho.com/create/2013/01/13/mollys-sketchbook-simple-felted-wool-mittens/

https://www.purlsoho.com/create/wp-content/uploads/2015/02/felted_mittens_NEW.pdf



torstai 4. kesäkuuta 2020

Jättityynyjä lattialle

Olen tehnyt viime aikoina muuttosiivousta maalla ja löysin varastosta ison säkillisen vanhoja tyynyjä, joita ei taideta enää ottaa käyttöön, mutta poiskaan ei viitsisi heittää. Sain idean ottaa tyynyjen täytteet uusiokäyttöön jättityynyihin. 2-vuotias taaperomme tykkää hirveästi leikkiä lattialla jättityynyjen kanssa, istuu niiden pääällä tai tekee syöksyjä/heittäytymisiä.

Tämä projekti tehtiin kokonaan kaapista löytyvillä materiaaleilla, joten vetoketjut ja kankaat ovat mitä sattuu väriä. Punaisiin jättityynyihin hyödynsin koko kankaan leveyttä, ne ovat kokoa 75 x 100 cm. Pienempi tyyny on kokoa 60 x 80 cm. Tein nämä tyynypäälliset kaupungissa arkena, joten en saanutkaan tyynyjen täytteitä vielä käyttöön. Päätinkin täyttää ne kaapeissa lojuvilla talvipeitoilla/-täkeillä, jotka veivät turhaan tilaan muutenkin vähistä kaapeistamme, taapero pääsi heti nauttimaan uusista tyynyistään. Meinaan kyllä tehdä lisää tyynyliinoja niille maalla lojuville vanhoille tyynyillekin.


keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Paidan korjausompelua

Löysin ihanan Nanson paidan kokoa XXL, itse olen kokoa S/M, joten vähän piti ottaa saumoista sisään, jotta siitä tuli sopiva itselleni. Otin ympäryksestä pois 20 cm ja hihoista 6 cm pois. Alkuperäisessä paidassa oli halkiot helmassa, mutta minä surruttelin vaan suoralla menemään. Tosi hieno tuli ja istui juuri hyvin! :)





keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Solmupannat

Minulla oli pari vanhaa trikoopantaa varastossa, jotka olen ostanut aikoinaan hiihtokeskuksen alelaarista. Pannat olivat kivan värisiä, mutta ne olivat vähän liian leveitä pieneen päähäni. Päätin vähän kaventaa niitä ompelemalla niihin solmukohdan. Leikkasin pannoista vaan takasauman auki ja yhdistin solmutavalla uusiksi. Näin pannoista tuli minunkin päähäni sopivat ja aikaa ei kulunut kuin leikkaamisen ja 2 sauman ompelun verran.  Linkki ompeluohjeeseen löytyy edellisestä solmupantapostauksestani.



sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Lippapipoja tupsulla lahjapakettiin

Ompelin kummipojalleni ja hänen kaksoisveljelleen myös lippapipot, kun vauhtiin pääsin. Minulla löytyi varastosta myös tupsut pipoihin. Tupsuissa on kuminauhalenkki, joten ompelin pipoihin napit tupsua varten. Tupsun voi tarvittaessa helposti irroittaa, jos haluaa laittaa esim. kypärän tai hupun päähän. Nämä pipot on ommeltu collegesta trikoovuorella.


lauantai 11. huhtikuuta 2020

Taaperolle lippapipo

Pojallani ei ollut ollenkaan lippapipoa kaapissaan, joten olihan sellainen ommeltava. Kaavoja ei tietenkään ollut. Leikkasin pipokankaat hänelle tällä hetkellä sopivasta piposta ja lipan leikkasin myös ilman kaavoja käsivaralla. Musta pipo oli ensimmäinen versio, sen tein joustocollegesta ja vuoren trikoosta. Lippa oli collegesta, tuli jämäkkä ilman tukikankaitakin. Halusin ommella hänelle samanlaisen myös kesäksi, joten tein sen pelkästään trikoosta. Trikoopipon lipan tein vähän leveämmäksi kuin edellisessä pipossa ja sen tein toiselta puolelta collegesta ja toiselta puolelta trikoosta. Tuli tarpeeksi jämäkkä siitäkin. Nämä pipot olivat molemmat kierrätyskankaista eli käytöstä poistetuista vaatteista ommeltuja. Yllättävän hyvät tuli ja helpot/nopeat oli ommella, varsinkin kun aikaa ei ole juurikaan ole.




maanantai 7. lokakuuta 2019

Lisää myssyjä ompelemalla

 

Ompelin taas viikonloppuna lisää kypärämyssyjä. Tällä kertaa toisesta kirppislöytövillaneuleesta. Tähänkin kului vaan hihat, joten materiaalia riittää vielä pariin lisämyssyynkin. Trikoovuori myös käytöstä poistetusta paidasta. Tuli ihanan pehmoinen ja varmasti myös lämmin. Myssy pääsi heti käyttöön. Istui hyvin ihan vaan kahdesta palasta leikattuna, vuoriosa on identtinen myssyosan kanssa. En jaksanut hifistellä muotolaskosten kanssa, kun ihan hyvin istui ilmankin. Tähän työhön upposi ehkä 10 minuuttia leikkaamiseen ja 10 minuuttia ompeluun. Varmasti olisi saanut vielä nopeammin ellei olisi tarvinnut taaperoa samaan aikaan vahtia.




tiistai 1. lokakuuta 2019

Kypärämyssy vanhasta villapaidasta

Löysin paikallisesta kirppisryhmästä parin euron hintaan vanhan naisten villapaidan parin euron hintaan. Villapaita oli suurin osa lampaanvillaa ja angoraa, 10% jotain muuta. Ihanan pehmoinen. Paidasta ei ollut minulle käyttöä sellaisenaan ja ostinkin sen siis ihan tuunausmielessä. Piirsin käsivaralla pojan vanhasta kypärämyssystä kaavat tähän myssyyn. Leikkasin paidasta yhdet kappaleet ja vuorikappaleet trikoosta. Trikoo oli myös jokin käytöstä poistettu paita. Mielestäni tuli melko hieno ja istuva ensiyrittämällä. Joku muu olisi ehkä vain ostanut käytetyn/uuden kypärämyssyn, mutta itse tykkään näpertää. Poika ei ihan mukisematta suostunut pistämään myssyä päähänsä. Piti lahjoa keksillä pitämään sitä päässään parin sekunnin ajan :D




tiistai 17. syyskuuta 2019

Ommellut lapaset taaperolle

Pääsin eilen lapasten ompelun makuun, kun ompelin neulottuihin lapasiin resorit. Tänään ompelin lapaset kokonaan. Kämmenosan ompelin kierrätetystä harjatusta collegesta ja resorina käytin trikoota. Kaavaa googlettelin ja löysinkin yhdet hyvät kuvana. Skaalasin ja printtasin ne suunnilleen poikani neulottujen lapasten kokoon. Hyvin osui nappiin. Näiden ompelu oli helppoa. Ei montaa saumaa ollut.




maanantai 16. syyskuuta 2019

Tuunaus: trikooresorit lapasiin

Poikani on saanut paljon ystävieni lasten vanhoja vaatteita. Nämä lapaset on siis saatu käytettynä. Niissä oli ihan liian lyhyt ja leveä resori. Eivät oikein tahtoneet pysyä kädessä. Kaapista löytyi sopivasti ruskeaa resoria ja päätin ommella lapasiin jatkoresorit. Nyt pysyy kädessä. En jaksanut lähteä neulomaan jatkovartta lapasiin ja toisaaalta taas noin pieniin käsiin on ärsyttävä neuloa. Näin onnistui melko kivuttomasti.


tiistai 10. syyskuuta 2019

Ruusukepipot naapurin äidille ja tyttärelle

Halusin ommella naapurin tytölle ja hänen äidilleen samistelupipot tytön 2 v. synttäreiden kunniaksi. Taas mentiin niillä kankailla mitä kaapista löytyi. Pipon kaavaa lainasin Mehukekkereiden sivuilta. Olen aiemminkin ommellut ruusukepipoja. Niihin käytin näemmä eri kaavaa ja tämän kokemuksen perusteella tykkään enemmän edelliseen pipoon käytetystä Kodin kuvalehden -kaavasta aikuisen pipon mitoituksen suhteen. Pitää kaventaa pari senttiä vielä tuosta äidin piposta, kun siitä tuli vähän liian leveä omaan makuuni. 





lauantai 7. syyskuuta 2019

DIY: Solmupanta (twisted turban headband)

Minulle iski yhtäkkiä inspiraatio ommella solmupantaa. Googlettelin aikani ohjeita ja päädyin kokeilemaan kahta erilaista pantaa. Molemmat pannat oli helppo tehdä youtube-videotutoriaalia katsoen.

Ylempi panta ommellaan yhdestä kappaleesta ja sauma tulee tuohon solmun kohdalle. Panta on ohuempi, jos siitä haluaa leveämmän niin pitää vain leikata jo alunperin leveämpi pantakappale. Solmu jää tässä versiossa litteämmäksi ja asettuu nätistä. Kannattaa myös valita tähän paksumpaa kangasta, jos haluaa siitä lämmittävän version. Alempi panta ommellaan kahdesta pantakappaleesta. Tässä versiossa ohuemmastakin kankaasta tulee paksumpi ja muhkeampi panta, kun kangasta tulee tuplamäärä.






torstai 15. elokuuta 2019

Kierrätysompelua/DIY: Lasten housut aikuisten vanhasta paidasta

Meillä on ruvennut ihan eri tahtiin kulumaan/menemään likaiseksi noita housuja päiväkodissa. Ennen voitiin käyttää samoja housuja monta päivää, mutta nykyään niitä vaihdetaan parit päivässä. Ompelin taas erän housuja pojalle, tällä kertaa vanhoista naisten paidoista. Saksien alle pääsi parit minun vanhoja paitoja ja yksi naapurin tytön vanha paita. Ostin naapurista kasan teinitytön vanhoja vaatteita euron kappale, niitä kehtaa leikata jopa ilman kaavoja.

Käytin näihin housuihin "kaavana" pojan vanhoja housuja, joihin lisäsin hiukan pituutta vanhoihin verrattuna. Hihojen leveys määritti housujen väljyyden. Leikkasin hihat kokonaan irti paidasta, mutta en leikkannut niitä sivusaumasta auki. Näin sain housut ommeltua käytännössä 2 saumalla. Yhdellä saumalla ompelin lahkeet kiinni toisiinsa ja toisella saumalla ompelin vyötäröön resorin kiinni. Vyötäröresorit näihin housuihin leikkasin myös paidoista.  Lahkeiden resorit olivat valmiina hihansuusta.

Alla kaavakuvaa siitä miten leikkasin housut. Ensimmäiset housut leikkasin niin, että ne olivat sekä edestä, että takaa identtiset. Toisiin ja kolmansiin housuihin leikkasin vyötärön edes matalammaksi kuin takaata. Housut ommeltiin lahkeista nurjalta puolelta yhteen keskisaumaa pitkin ja sitten resori ommeltiin vyötäröön kiinni.