Tein taas sitä kuuluisaa avokadopastaa. Tuunasin sitä paistamalla sekaan kanaa ja käyttämällä yrttinä korianteria. Keittiökirjastostani löytyy molemmat Safkaa-keittokirjat. Niistä olen tehnyt savulohipastaa, lime-anjovispastaa sekä maailman maukkainta varhaiskaalisalaattia. On kyllä hyvät kirjat, kun noin monta reseptiä on päässyt jo kokeiluun! :) Alla löytyy minun versioni tuunatusta avokadopastasta niin kuin sen tällä kertaa tein. Lisäksi lopusta löytyy kuvana alkuperäinen resepti.Oijoi, olipa hyvää, jopa seuraavana päivänä kylmänä syötynä.
Tarvitset:
1 sipuli silputtuna
400 g kanan filettä suikaleena
4 valkosipulinkynttä
1 iso mieto kokonainen chili
2 limen mehu
3,5 kypsää pientä avokadoa (jos et löydä täydellisen kypsiä avokadoja, ei tämä resepti onnistu, jätä se toiseen kertaan)
suolaa
mustapippuria
0,5 dl oliiviöljyä
ruukullinen korianteria silputtuna100 g raastettua parmesaania
500 kierrepastaa
Tee kastike suoraan tarjoilukulhoon, jossa kannat pastan pöytään. Pilko
valkopulinkynnet ja chili pieneksi ja laita ne kulhoon. Purista limen
mehu mukaan. Halkaise
avokadot ja poista niistä kivet. Kuutio avokado kuoressaan ja kaiverra
sisus ruokalusikan avulla kulhoon. Hienonna korianteri ja raasta
parmesaani.
Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, yrttisilppu sekä
parmesaaniraaste. Pistä homma sekaisin lusikan avulla, maista. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti