Meidän lähikaupassa oli mustia hävikkibanaaneja tarjouksessa euron kilo. Ostin pari kiloa, pilkoin banaanit ja laitoin hedelmäkuivurin puhisemaan. Koko pari kiloa mahtui tuohon lasipurkkiin. Nämä kuivatut banaanit maistuvat ihan toffeekarkeilta. Ovat kyllä herkkua ja 3-vuotias poikani rakastaa näitä. Siskoni on oikea kuivattujen hedelmien kuningatar. Hän on kuivannut luumua, mangoa, ananasta, banaania, omenaa... Mango on kuivattuna myös todella herkullista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hävikistä herkuksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hävikistä herkuksi. Näytä kaikki tekstit
torstai 10. joulukuuta 2020
perjantai 19. heinäkuuta 2019
Suolainen pannukakku
Olen pari kertaa maistanut kavereiden tarjoamana suolaista pannukakkua, mutta en ole sitä ikinä itse tehnyt. Ekaa kertaa ikinä tein suolaista pannaria tänään ja siihen päätyi vähän kaikkea mitä kaapista löytyi. Pakkasesta löytyi kinkkusuikaleita ja hemapa:n jämät. Jääkaapissa minulla oli munia ja juustoa. Siitä se sitten lähti.
Taikina:
4 munaa
6 dl maitoa
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
Täyte:
100 g kinkkusuikaleita
200 g hemapa
100 g juustoraastetta
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita taikina ja anna tekeytyä. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle täytteet ja paista uunissa keskitasolla 25 minuuttia.
perjantai 1. helmikuuta 2019
Porkkanasämpylät porkkanasoseesta
Minulla oli joulun jäljiltä jääkaapissa pötkö porkkanasosetta ja tuumin, että voisin leipoa siitä porkkanasämpylää. Selasin netistä ohjeita ja päädyin k-ruoka-sivuston reseptiin. Taas piti kuitenkin soveltaa. Alle kirjoitan reseptin sellaisena kuin itse ne tein. Tuli todella pehmoisia ja herkullisia sämpylöitä, jotka söimme kasvissosekeiton kera.
Tarvitset:
500 g porkkanasosetta
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
3 dl neljän viljan hiutaleita
7 dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä
Lämmitä porkkanasose 42-asteiseksi. Sekoita joukkoon suola ja hunaja. Sekoita kuivahiiva osan jauhoista joukkoon ja sekoita porkkanasoseen kanssa. Lisää vähitellen loput jauhoista ja alusta taikinaksi. Vaivaa lopuksi öljy joukkoon. Kohota tuplaksi. Muotoile taikinasta 12 sämpylää ja paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia.
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Joulunamuja
Tein jouluksi meille ja muille lahjaksi namuja vähän kaapin kätköistä löytyineistä aineksista. Kaapista löytyi kaakaojauhetta, tummaa suklaata, kondensoitua maitoa, agaragaria, lakritsijauhetta, manteleita sekä taateleita. Nämä ainekset eivät välttämättä ihan jokaiseen kaappiin kuulu, mutta minä olen ilmeisesti ruokajemmari /-hamsteri... Noh, näistä syntyi siis hävikistä herkuksi -tyyppisiä herkkuja/nameja. Tein siis suklaafudgea, jotka pyörittelin kaakaojauheessa. Marmeladit syntyivät Dr Pepper -limusta, mieheni tykkää kirsikkaesanssista... Taateleista syntyi lakritsi- ja suklaamantelitaateleita. Taateleista ja fudgeista tuli hyviä. Marmeladit olivat omaan makuuni vähän liiankin makeita.
Helppo suklaafudge:
1 tlk kondensoitua maitoa
350 g (tummaa) suklaata
2 rkl voita
(tummaa kaakaojauhetta)
Sekoita kattilassa miedolla lämmöllä sulatetun suklaan sekaan kondensoitu maito ja voi. Vuoraa pieni vuoka kelmulla ja kaada fudge vuokaan. Jäähdytä jääkaapissa/pakastimessa. Leikkaa jäähtyneestä fudgesta kuutioita. Kieritä halutessasi tummassa kaakaojauheessa.
Marmeladit:
5 dl Dr Pepper -limua tai muuta oman valintasi mukaan
6 dl (hienoa) sokeria
2 rkl agaragaria
Kiehauta sokerit ja limu 3 litran kattilassa ja lisää joukkoon agaragar. Keitä vielä 2 minuuttia. Sekoita kunnolla, jottei nesteeseen jää klimppejä. Kaada silikonivuokiin tai kelmulla vuorattuun vuokaan ja jäähdytä kunnolla vähintään 4h huoneenlämmössä tai jopa yön yli. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja kieritä sokerissa.
Taatelinamut:
pehmeitä taateleita
manteleita
suklaata
lakritsijauhetta
Poista taateleista kivet. Lakritsitaatelit dipataan yksinkertaisesti vain lakritsijauheeseen. Suklaamantelitaatelit: Täytä taatelit mantelilla. Dippaa taatelit sulaan suklaaseen. Laita jääkaappiin jäähtymään.
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Sosevohveli (Simppeli sormiruokakeittiö)
Meidän pojalle ei ole sitten millään enää maistuneet nuo (pääruoka)soseet sen jälkeen, kun oli päässyt oikeasti kiinteiden ruokien makuun. Selasin Simppeliä sormiruokailua -kirjaa ja siellä törmäsin reseptiin, johon voi upottaa nuo ylimääräiset sosepurkit, mitkä ei enää vauvalle kelpaa. Tämä on sinänsä hyvä resepti, että tähän sopii sekä makeat että "suolaiset" soseet. Itse käytin tähän ekaan pannarisatsiin vajaan purkillisen parsakaalikalkkunarisottoa ja kokonaisen purkin lihaporkkanapataa. Hyvin upposi tämä sormiruoka pojalle. Alkuperäisen reseptin mukaan näistä piti tehdä vohveleita, mutta lätkäisin koko taikinan pienen vuoan pohjalle ja paistoin siitä pannaria.
Tarvitset:
2 dl mitä tahansa sosetta
1 dl vehnäjauhoa
1 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
keskiviikko 27. kesäkuuta 2018
Hernepestopasta (tiikeriravuilla)
Tein meille hävikistä herkuksi- /kaappien tyhjennys -pastaa. Pakkasesta pakasteherneitä, rapuja ja chiliä, kaapista pastapussin jämät, yrttipenkistä korianteria, jääkaapista cheddaria, limeä ja valkosipulia sekä hiukan vielä oliiviöljyä, suolaa sekä pippuria. Googletin hernepestopastan ohjeen, mutta minulla ei tainnut olla juuri mitään alkuperäisen reseptin aineksia herneiden lukuunottamatta... Niillä mentiin mitä oli ja hyvä pasta syntyi. Itse söin pastani vegenä, koska en tykkää äyriäisistä, miehelleni paistoin tiikerirapuja sekaan.
Tarvitset:
300-400 g pastaa
suolaa pastan keittämistä varten
200 g pakasteherneitä
0,5 dl oliiviöljyä
½ limen mehut
1 dl raastettua cheddaria
pari kourallista tuoretta minttua
1 valkosipulin kynsi
suolaa
pippuria
½ dl pastan keitinvettä
10-12 tiikerirapua suolistettuna
1 chili silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
suolaa oman maun mukaan
öljyä paistamiseen
Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Blendaa sekaisin kaikki hernepeston ainekset ja sekoita pastan joukkoon. Paista lopuksi tiikeriravut nopeasti chilin ja valkosipulin kanssa ja mausta suolalla.
Mansikka-vaniljapehmis
Vauvani sai viimein Samasta padasta -kirjansa ja sen kunniaksi tein hänelle mansikka-vaniljapehmistä. Oikeastihan hän sai tätä jätskiä vasta nyt, koska äidillään kesti niin kauan saada ostettua kaupasta sitä banaania... Tämä pehmis/nicecream on aivan nerokas ja syntyy vain kahdesta/kolmesta raaka-aineesta. Jäisiä banaaneja ja mansikoita survotaan sauvasekoittimella, vaniljaa sekaaan ja suuta kohti. Tästä annoksesta tulee neljälle.
Tarvitset:
3 banaania jäisinä viipaleina
3 dl pakastemansikoita
vaniljaa myllystä /aitovaniljajauhetta
Blendaa kaikki sekaisin, odota hetken raaka-aineiden sulamista, jos blenderisi ei kestä liian jäisiä aineita.
lauantai 23. kesäkuuta 2018
Avokado-minttupehmis
Vauva sai maistaa ekaa kertaa ikinä avokado-minttupehmistä. Tein pehmiksen Samasta padasta -kirjan reseptillä. Emme ole vielä omaa kopiota kirjasta saaneet, mutta saimme kaverilta pari valittua reseptiä kuvana. Poika tykkäsi pehmiksestä kuin hullu puurosta. Hyvin upposi siis vauvalle ja myös vanhemmillekin. Seuraavaksi voitaisiinkin testata mansikka- ja mustikkajätskejä. Kovasti odotamme omaa kirjaamme, jonka pitäisi saapua ensi viikolla. Nimesin tämän hävikistä herkuksi, koska meillä menee usein banaanit ylikypsiksi ennen kuin ehdimme niitä syömään. Yleensä heitän tällaiset banaanit joko smoothien joukkoon, pakkaseen pilkottuina, banaanikakkuun tai banaanimuffinsseihin. Tällä kertaa kaivoin juuri näitä mustaksi menneitä banskuja pakkasesta ja sopivasti oli kaapissa limeä ja kypsää avokadoa, puutarhan puolelta kävin hakemassa minttua. Jätski oli tosi helppo tehdä, kaikki ainekset kulhoon ja blenderillä surrur, jos blenderi uhkaa hyytyä niin hetken odotus/sulatus ja uusiksi vaan. Tästä annoksesta riitti hyvin 4:lle. Tätä herkkua meillä tehtään kyllä useamminkin!
Tarvitset:
1 limen mehut
1 iso kypsä avokado
3 jäistä banaania puolikkaina/viipaleina
3/4 dl löyhästi ladottuja minttuja
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Appelsiiniriisi
Tekipä yhtäkkiä mieleni appelsiiniriisiä. Tätä oli usein opiskeluaikoina lounaalla jälkkäriksi. Silloin en osannut arvostaa juuri ollenkaan. Nyt oli yhtäkkiä saatava ja kaapista sattui löytymään sopivasti riisipuuroainekset, appelsiinia ja kermaa. Appelsiinit olivat jääkaapissa jo kuukauden päivät odottaneet syöjäänsä, mutta kauppa ei käynyt eli hävikistä herkuksi linjalla taas mennään. Kauaa ei tässä mennyt aikaa ja hyvältä maistui hyvin jäähdytettynä.
Riisipuuro:
1 dl puuroriisiä
1 dl vettä
5 dl maitoa
ripaus suolaa
2,5 dl kermaa
vajaa 1 dl sokeria
4 appelsiinia
Keitä riisipuuro pussin kyljessä olevan ohjeen mukaan ja jäähdytä. Leikkaa appelsiineista kuoret pois ja lohko. Vispaa kerma ja mausta sokerilla. Sekoita appelsiinit ja kerma jäähtyneen puuron joulkkoon ja nauti.
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
Suolaiset joulutortut
Minulle tuli ystäviä kylään ja tein naposteltaviksi suolaisia ja makeita minijoulutorttuja. Näitä hyvällä omallatunnolla syödä vaikka 8 kerralla. Ovat juuri sopivia kerralla suuhunpantavaksi ja täytettä saa paljon enemmän kuin normikokoiseen torttuun. Nämä tortut ovat siis 1/4-kokoisia normaalista. Tein sellaisesta kilon taikinasta 3 pellillistä torttuja, reilut 2 suolaisia ja vajaan pellillisen makeita luumutorttuja. Suolaisiin sekoitin täytteen hävikistä herkuksi -periaatteella sen mukaan mitä jääkaapista sattui löytymään. Täytteeseen tuli purkillinen maustamatonta tuorejuustoa, 2 cheddarjuustoviipaletta, pala punasipulia, raaka muna sekä savulammasta. Täytteeseen sopisi hyvin maustetut tuorejuustot. Tortut paistoin taikinapaketin ohjeen mukaan 225 asteessa, kunnes tortut olivat kypsiä. Ainoa huono puoli näissä pikkutortuissa on, että sormet meinaa mennä kramppiin, kun näin pieniä taittelee...
lauantai 7. lokakuuta 2017
Hävikistä herkuksi -banaanikakku
Jääkaapista löytyi taas mustia banaaneja. Ei auttanut muu kuin ruveta vääntämään banaanikakkua. Banaanikakku on siitä hyvä kuivakakku, että se on kaikkea muuta kuin kuiva. Kakun tein niillä aineksilla mitä kaapista löytyi. Tarkoitti sitä, että alkuperäisen reseptin kermaviilin korvasin kreikkalaisella jogurtilla, margariinin korvasin neitsytkookosöljyllä ja vähensin määrän puoleen, korppujauhot korvasin kookoshiutaleilla...
Tarvitset:
2 kananmunaa
3 dl sokeria
2 kypsää banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vanilliinisokeria
1 prk kermaviiliä (maustamatonta jogurttia)
200 g voisulaa (1 dl neitsytkookosöljyä)
3 dl vehnäjauhoja
(ripaus kanelia)
torstai 14. syyskuuta 2017
Toisenlainen nakkikeitto
Tein tänään toisenlaista nakkikeittoa (peruna, porkkana, nakki, kookosmaito, tomaattimurska, vihreä currytahna, lihalientä). Välillä mietin, mahtaako mieheni toivoa joskus ihan tavallista suomalaista ruokaa... Kysyin tätä häneltä, kun hän tuli töistä. Hän vastasi, että sitähän saa töistä. Ei hätää, jatkan siis ruoanlaiton suhteen samoin kuin ennenkin. Nakkikeittoa tein, koska viikonlopun hodaribuffasta jäi niin paljon nakkeja, että johonkin ne piti upottaa. Tein keittoa hävikistä herkuksi -periaatteella. Kaiken piti löytyä jo valmiiksi kaapeistani. Mitään en käynyt hakemassa kaupasta. Hyvä niin, keitosta tuli herkullista ja miehenikin tykkäsi kovasti! :)
keskiviikko 9. elokuuta 2017
Kikhernequesadilla
Tein ihan sika hyvää kaappien tyhjennys - hävikistä herkuksi - ruokaa, kikhernequesadillaa. Sain jemmattua tähän ruokaan jääkaapin perukoilta löytyneen juustokannikan, pari ylikypsää tomaattia, punasipulin, pari päivää sitten avatun tortillapaketin loput sekä kuivamuonaosastolta kikhernesäilykkeen. Kylläpäs tuli hyvää, miehellenikin maistui taas kerran, vaikkei ollut yhtään lihaa tässäkään ruoassa.
Tarvitset:
1 tlk kikherneitä (kypsiä)
½ limen mehu
½ punasipuli silputtuna
2 tomaattia kuutioituna
6 siivua juustoa silputtuna
kourallinen silputtua minttua
jeeraa/juustokuminaa
suolaa
pippuria
3 kpl isoja tortilloja
(tai 6 kpl pieniä tortilloja)
öljyä paistamiseen
Valuta kikherneet ja kaada kulhoon, lisää joukkoon limen mehu. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää tahnan joukkoon oman maun mukaan jeeraa, suolaa ja pippuria. Sekoita lopuksi joukkoon punasipuli, tomaatit, juusto ja minttu. Levitä tahnaa puolikkaalle tortillalle ja taita kansi päälle. Paista pannulla keskilämmöllä, kunnes lätty molemmin puolin, kunnes se on saanut hyvin väriä pintaan. Nauti esim. rucolan kera.
torstai 26. tammikuuta 2017
Hävikistä herkuksi pullaa
Maito oli menossa vanhaksi, sen kunniaksi tein pullaa. Tämä oli aitoa hävikistä herkuksi leivontaa. Onnea on häälahjaksi saatu KitchenAid, ei tarvinnut itse vaivata. Pullat on tehty sillä perinteisellä reseptillä, jolla pullat aina teen. Tein taikinasta solmupullia ja korvapuusteja.
tiistai 10. tammikuuta 2017
Hernekeitto
Pitkästä aikaa teki mieli hernekeittoa. Kolistelin kuivakaappini sisältöä ja sieltä löytyikin sopivasti paketti kuivattuja herneitä. Ajattelin upottaa tähän keittoon joulukinkun rippeet, mutta ne olikin piilotettu toisen asuntomme pakastimeen. Tätä keittoa varten kaivelin tämän asunnon pakkasesta jauhelihaa. Hernekeitto on kaikkea muuta kuin pikaruoka. Kannattaa varata valmistamista varten ainakin päivä aikaa...
Tarvitset:
500 g kuivattuja herneitä
2 litraa vettä
1 rkl meiramia
suolaa oman maun mukaan
400 g jauhelihaa/kinkkua
Aloita edellisenä päivänä huuhtelemalla herneet ja liottamalla niitä yön yli tai yli 10 tuntia. Kaada liotetut herneet kattilaan liuotusvesineen. Lisää vettä kattilaan niin, että sitä on yhteensä 2 litraa, minulla tuli 3 litran kattila käytännössä täyteen. Paistetun jauhelihan tai kinkun voi lisätä tässä vaiheessa kattilaan tai sitten vasta loppuvaiheessa. Keitä aluksi kiehuvaksi ja kuori nesteen pinnalta vaahto. Jatka keittämistä 2-4 tuntia isolla teholla tai sitten yön yli/10 tuntia ykkösellä, kunnes herneet ovat pehmenneet.
maanantai 2. tammikuuta 2017
Suolainen piirakka
Tapasin uudenvuodenpäivänä vanhaa yliopistojengiämme. Ystäväni J leipoi tapaamiseen makeaa herkkua (karpalokinuskibrowniejuustokakkua). Minun vastuulle jäi suolainen puoli. Päätin lähteä ihan perinteiselle linjalle eli leivoin ihan normaalin suolaisen piirakan. Näihin piirakoihin saa hyvin upotettua kaiken mitä jääkaapista löytyy, itse en ostanut mitään kaupasta piirakoita varten vaan leivoin piirakat tosiaan kaapin antimista. Piirakoihini piilotin paprikaa, palvikinkkuleikkeleitä, savustettua kalkkunaa, valkohomejuustoa, sinihomejuustoa, tuorejuustoa, kermaa, munia... Olisin laittanut piirakan pohjaan porkkanaraastetta, jos porkkanoita olisi löytynyt. Purjokin olisi hyvin uponnut täytteisiin. Tein kahta erilaista piirakkapohjaa. Osan jauhoista voi hyvin korvata tummilla jauhoilla. Piirakasta saa gluteenittoman leipomalla pohjan esimerkiksi kaurajauhoista.
Pohja 1:
150 margariinia (voita)
3,5 dl jauhoja (vehnä/kaura)
1/4 tl suolaa
2 rkl vettä
Pohja 2:
2 dl jauhoja (vehnä/kaura)
1 dl kaurahiutaleita
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ dl ruokaöljyä
1 dl vettä
Täyte esim.
(1 piirakkaa varten):
100-150 g kinkkua/kalkkunaa
½ paprika
homejuustoa maun mukaan
50-100 g juustoraastetta
1 prk kermaviiliä/2 dl kermaa/1 prk tuorejuustoa
2 kananmunaa
Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja taputtele vuoan pohjalle. Esipaista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Kuutioi/Silppua kinkku/kalkkuna/paprika ja ripottele pohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Sekoita kermaviili/kerma/tuorejuusto munien kanssa ja kaada piirakan päälle. Paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes piirakka on kypsää.
perjantai 2. joulukuuta 2016
Mannapuuro
Meillä oli menossa maito vanhaksi. Päätin keittää riisipuuroa, mutta huomasin kuivakaappia kolistellessa, että puuroriisipussin pohjalla ei ollut montaa jyvää ja sinne pussiin oli eksynyt joitakin ötököitä. Riisipussi lensi siis roskiin ja maidolle piti keksiä uusi käyttökohde. Lettuihin ja pannukakkuun saisi myös hyvin upotettua vanhaksi menevän maidon. Tällä kertaa päädyin kuitenkin mannapuuroon. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta ikinä, kun keitän mannapuuroa. Aiemmin olen pari kertaa keittänyt vispipuuroa, nekin kerrat voi laskea yhden käden sormilla. Luin hetken aikaa pussin kyljestä ohjetta ja totesin, että tämähän on naurettavan helppoa. Miksen ole aiemmin keittänyt mannapuuroa? Jotenkin olen kuvitellut, että mannapuuroa keitellään yhtä kauan kuin riisipuuroa eli tuntitolkulla. Se valmistuu kuitenkin ihan kädenkäänteessä. Ohjeessa kehotetaan käyttämään teflonkattilaa. Itse keitin teräskattilassa, kun teflonia ei ollut saatavilla. Kannattaa sekoittaa vispilällä hyvin koko ajan kattilan pohjaa myöten. Maito kiehuu helposti yli ja palaa helposti pohjaan, joten vahdi kattilaa. Valmiin puuro mieheni nautiskeli mansikkahillon kera.
Tarvitset:
1 litra maitoa
1,25 dl mannasuurimoita
0,5 tl suolaa
Kiehauta maito (teflonpohjaisessa) kattilassa koko ajan sekoittaen. Sekoita mannasuurimot tasaisesti kiehuvan maidon joukkoon. Mausta halutessasi suolalla. Jätä puuro hautumaan 5-10 minuutiksi.
torstai 3. marraskuuta 2016
Taatelisuklaata vaiko suklaataatelia
Kävimme pari vuotta sitten Qatarissa ja Dubaissa. Sillä Lähi-idän reissulla rakastuin Chocodates-namusiin eli suklaalla kuorrutettuihin taateleihin tai taatelisuklaaseen. Myynnissä oli paljo eri versioita näistä herkuista. Osassa oli sisällä esimerkiksi mantelia. Suklaakuorrutuksen päällä saattoi olla vielä kookoshiutaleita tai pähkinärouhetta. Minulta löytyi kaapista suklaata ja taateleita. Tehtiin yhdessä mieheni kanssa näitä. Minä sulatin suklaata kattilassa samalla kuin mieheni poisti kiviä taateleista. Aluksi dippailin taateleita suklaaseen ja laitoin rasian pohjalle. Jossain vaiheessa huomasimme, että suklaata oli vähän liikaa taateleihin verrattuna niin kaadoimmekin loput suklaat suoraan taateleiden päälle. Tulikin aika paksu taatelisuklaalevy. Laitoimme rasian pakastimeen kovettumaan ja leikkasimme jäähtyneen levyn paloiksi. Edellisellä kerralla kuorrutin viikunoita suklaalla. Nekin maistuivat hyvin miehelleni.
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Banaanimuffinssit
Jääkaapista löytyy kasa mustia banaaneita, jotka piti käyttää. Olemme menossa tänään ystäväpariskunnan luo, joten päätin leipoa banaaneista jotain herkkua sinne. Muistin, että olen syönyt joskus maa-aikojen alussa syönyt siskoni Marian tekemiä todella herkullisia banaanimuffareita. Muistan myös, että pyysin häneltä aikoinani sitä ohjetta, mutta en ikinä tainnut niitä leipoa. Päätin kaivaa ohjeen esille. Se löytyikin Facebookin viestiarkistosta ja lähetyspäivä oli 15.9.2009 eli reilu 7 vuotta sitten. :D Sisko oli kirjoittanut saatteeksi, että on saanut ohjeen joltakin ystävältään, mutta nimeä ei maininnut. Tästä ohjeesta tulee noin 24 muffinssia. Toinen hyvä resepti kypsien banaanien tuhoamiseksi on iki-ihana banaanikakku. Banaanikakku on isäni suosikkikakku mehevyytensä takia.
Tarvitset:
200 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
2 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
8 rkl maitoa
2 isoa tai 3 pientä kypsää banaania
Kuorrutus:
150 g maustamatonta tuorejuustoa
Kuorrutus:
150 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g nutellaa
Vatkaa huoneenlämpöinen voi/margariini ja sokeri. Lisää munat joukkoon yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita kuivat aineet. Lisää vuorotellen murskatut banaanit, maito ja kuivat aineet taikinan joukkoon. Annostele vuokiin ja paista 175 asteessa noin 15 min tai kunnes ovat kypsät. Kuorruta jäähtyneet muffinssit tuorejuustonutellaseoksella.
maanantai 8. elokuuta 2016
Vaihtoehtoinen mustikkapiirakka
Perheeni tulee huomenna luokseni juhlimaan siskoni kolmekymppisiä. Lupasin leipoa juhlia varten mustikkapiirakan. Eipä tullut tarkistettua leivontahyllyä ennen leipomista. Olen ilmeisesti kesäkuun alussa käyttänyt kaikki sokerini ja leivinjauheeni hääkakkuihini. Minun piti leipoa mustikkapiirakkaa luottoreseptilläni. Piirakasta tulikin vaihtoehtopiirakka, kun pohjan sokeri vaihtui kookossokeriin ja leivinjauhe vaihtui ruokasoodaan. Päällisen sokeri ja perunajauho vaihtui taas hyytelösokeriin. Tein piirakan 26 cm irtopohjavuokaan, sillä piirakkavuokani oli hukassa. Huomenna päästään sitten maistamaan tuliko piirakasta syömiskelpoinen, jos ei niin ei auta kuin kaataa vaan lisää vaniljakastiketta piirakan päälle! :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























