Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aina ei voi onnistua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aina ei voi onnistua. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. toukokuuta 2025

Toinen Oreo-kakku

Tein toisen oreotäytekakun vähän erilaisella pohjalla kuin edellisen. Tein pohjan hyvissä ajoissa valmiiksi pakkaseen odottamaan. Valitsin helpon ohjeen, jonka pystyi sekoittamaan helposti yhdessä kulhossa. Minulla kävi kuitenkin jostain syystä vähän köpelösti ja pohja lässähti paistamisen lopussa keskeltä. Ei se kuitenkaan makuun vaikuttanut. Piti vaan täyttää huolellisemmin. Ohje on Ilona Makaronan Instagramista, kuten edellinenkin resepti.


Suklaakakkupohja 20 cm vuokaan:

3 munaa

3,5 dl sokeria

4,5 dl  vehnäjauhoja

1,5 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

1 dl maitoa

1 dl öljyä

2 dl kiehuvaa vettä 


1. Yhdistä kulhossa munat, sokeri, maito ja öljy. Sekoita huolellisesti tasaiseksi.

2. Lisää joukkoon kuivat ainekset siivilän läpi ja sekoita tasaiseksi.

3. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun halk. 20 cm vuokaan.

5. Paista 175 asteessa 45 - 50 min. Tarkista tikulla kypsyys. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa.

6. Leikkaa kakku jäähtyneenä 3 osaan.


Täyte:

300 g tuorejuustoa

200 g margariinia

3/4 dl sokeria

1 dl kermaa

1 pötkö oreo-keksiä

Täyte valmistuu vatkaamalla kaikki muut ainekset paitsi keksimururt sekaisin kunnolla kuohkeaksi ja sitten lopuksi lisätään murut joukkoon.


Kostutus:

2 dl maitoa

2 tl vaniljasokeria


Kostuta kakkuvälit vaniljamaidolla ja laita joka väliin 1/3 täytteestä. Jätä viimeinen kolmannes kakun kuorruttamiseen.


Suklaaganache:

100 g tummaa suklaata

1 dl kermaa


Sulata suklaa lämpimän kerman joukkoon kattilassa. Jäähdytä seos ja kuorruta kakku. Koristele mielesi mukaan.




perjantai 23. joulukuuta 2016

Ei mennyt kuin Strömsössä, aina ei voi onnistua.

Siskonpoikani E on syntynyt jouluaattona. Tänä vuonna juhlimme perheemme kanssa jo aatonattona joulua ja samalla E:n syntymäpäiviä. Halusin tehdä hänelle syntymäpäiväkakun, mutta hän ei syö kakkua. Sen sijaan hän rakastaa pullaa. Päätin leipoa hänelle pullaa kakun muodossa eli pullauvuoan/bostonkakun. Kaikki ei kuitenkaan mennyt tällä kertaa nappiin. Pullat kohosivat vähän liiankin hyvin. Olin täyttänyt vuoan liian täyteen, pullille ei jäänyt tilaa nousta/levitä. Kakku jäi keskeltä vähän raa'aksi ja on keskeltä matalampi kuin reunoista. Lisäksi uunin lämpötila taisi olla vähän liian korkea, koska kakku melkein paloi päältä, vaikka oli keskeltä raaka. Mieheni kuitenkin tykkää taikinasta ja lupasi syödä kakun keskiosan, jos se ei kelpaa synttärisankarille. Toivon, että sen saa vielä koristelulla pelastettua, koska kaiken kinkunpaiston takia ei jäänyt aikaa enää uudelle kakulle.

Pikku-E fanittaa tällä hetkellä Palomies-Samia, Tuomas-Veturia, Ryhmä Hau:ta sekä Pokemoneja. Kaikkea ei voi touttaa, joten päätin ottaa Pokemon-koristeet työn alle. En halunnut haudata kakkua kilon sokerikuorrutuksen alle. Päätin totettaa koristeet paksusta tulostuspaperista/pahvista. Suunnittelin Wordilla pahviset Poke-pallo kakkureunat. Lisäksi googlettelin erilaisia Poke-hahmoja ja printtailin niitä sopivassa koossa. Leikkasin hahmot muotoonsa ja päällystin molemmiin puolin kirkkaalla kontaktimuovilla. Väliin laitoin cocktailitikun. Tarkoitus oli koristella kakku niin, että niitä koristeita ei tarvitsisi syödä.

Synttärisankari oli kovin onnessaan synttörikakustaan ja Pokemon-koristeista. Kakun reunapahvi sai uuden muodon Poke-päähineenä, kun kakku korkattiin. Kaikki Pokemonit kerättiin myös talteen sankarin myöhempiä leikkejä varten.