Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kana. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. toukokuuta 2021

Helppo makea marinadi kanankoiville

 Äitini osti minulle pakkaseen 6 kiloa(??) marinoimattomia kanan koipia. Tykkään hiukan makeista marinadeista, joten kaivoin vanhan tahmaisten kanansiipien ohjeen esille. Tein marinadin ohjeen mukaan niitä aineksia käyttäen mitä kaapista löytyi. Hunajani oli vähän tönkköä, joten heitin sekaan vielä lorauksen kiehuvaa vettä. Marinoin koipia pari tuntia huoneenlämmössä ja heitin uuniin noin 170 asteeseen tunniksi ja sen jälkeen laskin lämpötilaa 150 asteeseen ja annoin olla vielä 30 min. Puolivälissä käänsin koivet ympäri. Tuli todella hyvää ja mureaa. Lihat putosi helposti luilta.

Marinadi:
3 valkosipulin kynttä silputtuna
1/4 dl ruokosokeria
3 rkl hunajaa
2 rkl balsamicoa
1/4 dl soijakastiketta
2 rkl osterikastiketta
1/4 dl seesamöljyä
loraus kiehuvaa vettä

1 kg kanan koipia

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Kevätrullat uunissa

 Löysin lähikaupastani kevätrullan kuoria pakastealtaasta ja päätinkin pitkästä aikaa tehdä näitä kevätrullia. Perinteisesti kevätrullat valmistetaan uppopaistaen, mutta itse teen yleensä laihisversioita uunissa, koska uppopaistamalla kuluu hirveesti rasvaa ja koko kämppä käryää sen jälkeen. Uunissa paistaenkin saa ihan herkullisia rullia. Rullia tuli tästä paketista ja tällä täytemäärällä 50. Söimme kolmasosan ja loput laitoin pakkaseen. Nämä kannattaa lämmittää uudelleen uunissa tai airfryerilla suoraan pakkasesta niin saat niitä uudelleen rapeita.

Tarvitset:
1 pkt kevätrullataikinaa
400 g (kanan)jauhelihaa
1 sipuli
pari kynttä valkosipulia
2 - 3 porkkanaa
1 pieni kaali 
tai puolikas isosta kaalista
soijakastiketta
osterikastiketta
suolaa
pippuria
(1 rkl maizenaa suurustamista varten)
1 muna voitelua varten
öljyä 
sweet chili saucea tarjoilua varten

Laita pakastettu kevätrullataikina hyvissä ajoin sulamaan huoneenlämpöön. Suikaloi kaali ja raasta porkkanat tai vedä monitoimikoneella pieneksi silpuksi. Freesaa silputtu sipulia ja valkosipuli tilkassa öljyä. Lisää jauheliha joukkoon ja paista kypsäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä jauheliha syrjään odottamaan. Paista kaali ja porkkana pannulla tilkassa öljyä, kunnes ne pehmenevät. Mausta soijakastikkeella ja osterikastikkeella. Sekoita jauheliha kaaliporkkanaseoksen joukkoon. Suurusta maizenalla, jos täyte on liian vetistä.
 
Irrota taikinasta yhden kevätrullan kuori ja aseta lautaselle kulma ylöspäin. Aseta kuoren keskelle ruokalusikalla täytettä. Käännä kuoren alakulma keskustaa kohti ja käännä sitten sivukulmat siihen päälle. Voitele tässä välissä yläkulma munalla. Käännä rulla tiukasti kiinni ja aseta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Toista tätä kunnes täyte ja/tai kuoret loppuvat. Sivele lopuksi kevätrullat öljyllä pullasudilla ja paista 250 asteessa, kunnes kevätrullat ovat kullanruskeita. Tarjoile sweet chili saucen kera.
 



maanantai 23. marraskuuta 2020

Korealainen keittiö: Chilinen kanawokki (Dak Galbi)

Osallistuimme jokin aika sitten siskojeni kanssa Vantaan aikuisopiston Korealainen keittiö - ruokakurssille. Tämä  oli yksin kurssin resepteistä, mutta emme tehneet tätä ruokalajia ajanpuutteen ja vähäisen osallistujamäärän takia. Itse ruoka on gluteeniton, mutta gochujang-tahna sisältää gluteenia. Tallennan reseptin kuitenkin tänne jatkoa ajatellen, jos kiinnostaa. Loput kurssin resepteistä löydät koottuna täältä. 

Sempio - Gochujang-tahna (sis gluteenia)


Nongshim - Gochukaru


Korealainen keittiö -kurssin satoa

 Kävin taas Vantaan aikuisopistolla ruokakurssilla, tällä kertaa kahden siskoni kanssa. Kurssin aihe oli korealainen keittiö. En ole aiemmin tehnyt korealaista ruokaa, joten paljon tuli uusia ainesosia ja mausteita. Kurssilla oli 11 ihmistä ja jakauduimme 5 ryhmään, joista 4 oli pareja ja yksi kolmen hengen ryhmä. Me siskokset luonnollisesti teimme yhdessä kolmistaan ruokaa. Saimme ensimmäisenä valita mitä haluaisimme tehä ja valitsimme korealaiset ohukaiset ja soijapapumuhennoksen. Kurssilla oli opettajana Marika Salonen, kannattaa käydä hänen instagramissaan (@helimarika.salonen) katsomassa hänen ruokiaan ja reseptejään. 

Reseptit:

Äyriäisletut (Haemul pajeon)

Dumpling keitto (Mandu guk)

Korealainen riisirulla (Kimbap)

Riisi (Bap)

Bulgogi Ssäm

Soijapaputahnamuhennos (Doenjang jjigae)

Chilinen kanawokki (Dak Galbi)

Riisi- ja  kasvissekoitus (Bibimbap)

Kimchi - ohjeita


 








torstai 22. lokakuuta 2020

Kauniit kulhoherkut: Bibimbap broilerilla

  Kävin Vantaan aikuisopistolla Kauniit kulhoherkut - kurssilla. Kurssilla tehtiin 6 lämmintä kulhoruokaa ja 4 makeaa herkkua. Tämä kanaruoka oli ihanan mausteista, mutta ei kuitenkaan liian tulista. Kaikki kurssin reseptit linkkeineen löytyy täältä.


Kauniit kulhoherkut - kurssin satoa

 Kävin Vantaan aikuisopiston Kauniit kulhoherkut - kurssilla. Kurssilla oli osallistujia 11 ja teimme "paritöinä" 6 erilaista suolaista ruokaa ja 4 makeaa ruokaa. Jokainen pari valitsi yhden suolaisen kulhon toteutettavakseen ja sitten makeita ruokia tekivät ne, jotka ehtivät suolaisten ruokien valmistumisen jälkeen. Lopuksi maistelimme aikaansaannoksia ja pakkasimme niitä eväiksi mukaan. Ilmoittauduin vapaaehtoisesti kokkailemaan yksin, koska meitä oli pariton määrä. Minä sain valmisteltavaksi Buddha bowlin ja sen jälkeen tein smoothiekulhon marjoilla. Suolaisista ruoista paras maultaan oli juurikin tuo itsevalmistamani Buddha bowl, joka oli kokonaan vegaaninen. Makeista herkuista sikarni ja granola oli paras. Kaikki allaolevat reseptit ovat suoraan kurssimateriaaleista.

Reseptit:

Smoothiekulho marjoilla

Sitruuna-chiakulho

Sikarni ja granola

Vihersmoothiekulho 

Burritokulho

Bibimbap broilerilla

Pokebowl

Buddha bowl satay-kastikkeella

Gyudon lihalla

Sushi bowl

 

Smoothiekulho marjoilla

Sitruuna-chiakulho

Sikarni ja granola

Vihersmoothiekulho

Burritokulho

Bibimbap broilerilla

Pokebowl

Buddha bowl ja satay-kastike

Gyudon lihalla

Sushi bowl

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Lyonin kana

Siitä on jo aikaa, kun söimme tätä kanapataa ystävieni kanssa. Nyt vasta muistin postata reseptin tänne arkistoon. Resepti on alunperin Glorian ruoka & viini - lehdestä. Söimme tätä muusin kanssa ja hyvin maistui. Kuvittelisin, että tämä ruoka onnistui hyvin myös haudutuspadassa/slowcookerissa. Pitääpä kokeilla ensi kerralla.


Ainekset:
800 g broilerin kopia
1 tl suolaa
0,5 tl pippuria myllystä
2 + 2 rkl voita
1,5 dl punaviinietikkaa
6 kynttä valkosipulia
1 laakerin lehti
1,5 dl kanalientä
2 rkl tomaattipyrettä
1 prk ranskankermaa
0,5 prk rakuunaa

viimeistelyyn 0,5 prk rakuunaa


 Lämmitä uuni 225 asteeseen. Mausta koivet suolalla ja pippurilla ja paista padassa ruskeiksi pinnasta, lisää loppu voi ja viinietikka, anna sihahtaa. Hienonna valkosipulit karkeasti ja aseta pataan laakerinlehden kera. Laita pata uuniin ilman kantta 20 minuutiksi. 

Ota pata uunista. Nosta koivet hetkeksi syrjään ja lisää pataan kanaliemi ja tomaattipyree. Keitä liedellä, kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Lisää ranskankerma ja rakuuna sekä koivet. Nosta pata takaisin 35 minuutiksi. Paista ilman kantta, jotta koivet saavat rapean pinnan. Viimeistele koristelu rakuunalla.

lauantai 22. syyskuuta 2018

Kanapötköt (Simppeli sormiruokakeittiö)

Olen ruvennut antamaan pojalle sormiruokaa ja testasin näitä kanapötköjä. Resepti on sormiruokakeittiöstä suoraan lainattu. Tämä on niin kätevä ja helppo ohje, että oli pakko laittaa tänne sähköiseen reseptiarkistoon talteen. Laitoin näihin pötköihin 3 pientä porkkanaa ja 2 pientä omenaa. Tuli melko murenevaisia, joten ensi kerralla ehkä vähemmän kasviksia niin poika ei saa puristettua muruiksi heti. Kovasti maistuu hänelle nämä pötköt, aterialla saattaa mennä 3 pötköä masuun ja sen lisäksi muutakin ruokaa. Pötköjä tulee melko paljon, itse olen pakastanut ne ja ottanut sulamaan aina aterian verran jääkaappiin.



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Uunibroileri Jamien tapaan

En ole ikinä aiemmin valmistanut kokonaista kanaa/broileria uunissa. Kokonaista kanaa olen käyttänyt ruoanlaitossa pho-keittoa keittäessä, mutta muuten olen käyttänyt kanasta vaan yksittäisiä osia. Hullujen päivien jälkeen oli stokkalla alessa kokonainen maalaiskana hintaan 2,99 e/kg, koko kanalle tuli hintaa alle 5 e. Päätin kokeilla miltä maistuu uunissa paahdettu kana. Jonkin aikaa surffailin ja päädyin tekemään uunikanaa Jamien tapaan pienin muokkauksin. Kanasta tuli todella mehevää ja maukasta.


Tarvitset:
1,5 kg kokonainen maalaiskana/broileri
8-10 perunaa lohkottuna
½ isosta sitruunasta

Maustevoi:
100 g voita huoneenlämpöisenä
3 tl sormisuolaa
pippuria oman maun mukaan
3 oksaa tuoretta rosmariinia silputtuna
tuoretta timjamia (itseltä löytyi vain kuivattua)
2 solovalkosipulia murskattuna
½ sitruunan raastettu kuori

Sekoita maustevoin ainekset. Kuivaa kana talouspaperilla. Pingota kanasta nahka irti ja tunge nahan alle reilusti maustevoita. Yritä saada voita tasaisesti joka puolelle. Tee veitsellä reikiä sitruunaan ja tunge se kanan takalistoon. Asettele lohkoperunat vuoan pohjalle. Nosta kana rintapuoli ylöspäin perunoiden päälle, minulla oli selkäpuoli ylhäällä. Voit halutessasi sitoa kanaa kasaan koivista tai yrittää cocktail-tikuilla parsia nahkaa kiinni, jos se repesi voitelussa. Lämmitä uuni 240 asteeseen. Laita kanaauuniin ja laske lämpötila heti 200 asteeseen. Paista kanaa noin 1h 20 min. Anna levätä noin 15 minuuttia folion alla ennen leikkaamista ja tarjoile sitten. Voit halutessasi puristaa kanan sisällä olevan sitruunan mehut vielä kananlihan päälle.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Soman sushiburritot

Ruokavinkkinä Soman sushiburritot, kun haluatte jotain salaatin kaltaista ruokaa, mutta täyttävää ja makoisaa Helsingin keskustan alueella. Kävimme siskojeni kanssa ruokailemassa tuolla ekaa kertaa ikinä ja olin ihan myyty. Oli niin sairaan hyvää. Burritot maksaa kympin molemmin puolin riippuen täytteistä. Kohtuuhintaista mielestäni. Alla näkyy rullattuna Birdie Birdie Nam Nam, joka on siis kanarulla. Alin kuva on Bandit Alaska, joka sisältää pintakypsennettyä kirjolohta. Se taisi olla suosituin rulla meidän seurueessamme. Rullia on listalla kaikkeen makuun, on vegaanista ja lihaa, kalaa, kanaa ja katkarapua. Rullat saa myös hiilarittomina ja levättöminä versioina salaattikulhossa. Kokeilkaa ihmeessä, jos törmäätte kyseiseen puotiin.



torstai 23. maaliskuuta 2017

Taivaallinen kanalehtikaaliwokki

Tein aivan sairaan hyvää kanalehtikaaliwokkia. Ruoka syntyi tänään taas siitä mitä jääkaapista löytyi. Paljoa siellä ei ollut muuta kuin ainekset tähän wokkiin. Wokkiin löysi tiensä pussillinen lehtikaalta, paketillinen kanafilettä, sipuli ja valkosipuli. Vähän pelotti minkälainen soppa niistä syntyisi, mutta onneksi maustekaapistani löytyi paljon pulloja mitä ravistella. Marinoin kanat ja wokkasin lehtikaalin kera. Söin sitä sitten jasminriisin kanssa, jonka päälle lorotin vielä shirachaa ja soijakastiketta.  Oikein yllätyin, kun oli niin hyvää. En ole vähään aikaan kyllä onnistunut näin hyvin. Tyypilliseen tapaan en mittaillut mitään, kun ruokaa tein, mutta kuvittelisin, että se meni jotenkin näin.


Tarvitset:
200 g lehtikaalta suikaloituna
350 g kanafilettä suikaloituna
1 sipuli kuutioituna
1 valkosipuli silputtuna
ruokaöljyä paistamiseen

1 rkl hoisinkastiketta
1 rkl makeaa soijakastiketta
2 rkl osterikastiketta
0,5 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamöljyä

Sekoita marinadin ainekset, sipulikuutiot, silputtu valkosipuli sekä kanasuikaleet. Anna marinoitua huoneenlämmössä puolisen tuntia. Paista kanat kypsäksi kuumalla pannulla lorauksessa öljyä. Heitä sekaan lehtikaalisuikaleet. Kääntele seosta pannulla, kunnes kaali on kypsynyt. Voit kaataa joukkoon puoli desiä vettä, jos pannu uhkaa mennä liian kuivaksi ja kaalit kärventyä. Nauti wokki jasminriisin, soijakastikkeen ja shirachan kera.

torstai 13. lokakuuta 2016

Thaimaalainen kokkikurssi

Pääsin viime keväänä polttareissani thaimaalaiselle kokkikurssille. Olin onnesta soikeana! :) Kurssilla toimi opettajana JusThai:n Akraya Salomaa. Teimme ruokaa 4 hengen ryhmissä, minun ryhmässäni oli koko sisaruskatraani. Aikamoinen soppasyntyy, kun kaikki 4 siskosta ovat kasassa. Selvisimme koitoksesta kuitenkin ehjänä. Kurssi järjestettiin erään luokanopettajaystävättäreni koululla kotitalousluokassa. Edellisestä kotitalouden tunnista taitaa olla yli 17 vuotta. Kurssilla tehtiin 6 eri ruokalajia, joista 1 oli salaatti, 1 keitto, 3 liharuokaa ja 1 jälkiruoka. Näiden lisäksi keitimme kahta erilaista riisiä. Näistä ruokalajeista suosikiksi taisi nousta grillattu possu papaijasalaatin ja tahmariisin kera. Opimme myös valmistamaan kätevästi jasminriisiä mikrossa. Jokaisella kunnon aasialaisellahan kuuluu olla riisinkeitin kotonaan, tuo mikroriisi on kuitenkin kätevä esimerkiksi mökillä. Eräs suomalainen ystäväni on ruvennutkin kurssin jälkeen syömään enemmän riisiä, kun huomasi kuinka helppoa riisinkeitto mikrolla olikaan.