Vähän aikaa sitten virkkasin poikaystävälleni ihka-aidon MyBoshin, käy lukemassa siitä täältä. Virkkasin samalla itselleni samanlaisen pipon eri värisenä. Vihdoin sain merkin kiinni omaankin pipooni. Nuo sovituskuvat on otettu keskeneräisistä päättelemättömistä pipoista, mutta nyt on merkit vihdoinkin kummassakin pipossa kiinni. Oli kyllä helppo ohje. Ohjeen mukaiset rivimäärät eivät ihan riittäneet meidän jättipäillemme, joten jouduin ylimääräisiä rivejä virkkaamaan. Suosittelen kuitenkin kaikille vasta-alkajillekin. Tätä pipoa varten tarvitsee osata vain ketjusilmukan, puolipylvään ja kiinteän silmukan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
torstai 23. lokakuuta 2014
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Myboshi: Ome-boshi
Tykkään ennemmin neuloa kuin virkata, mutta minun oli pakko päästä virkkaamaan, kun sain käsiini Myboshi-kirjan. Kirjassa on 15 erilaista ja eritasoista pipo-ohjetta. Kirjan alkuosassa on selkeät kuvalliset ohjeet eri silmukoiden virkkaamiseen ja pipon aloittamiseen. Minun saavutukseni virkkauksen saralla on yksi puolisuunnikkaan muotoinen pannualunen ja 3 kieroa mattoa virkattuna trikoisista matonkuteista. Jos minäkin sain tämän kirjan ohjeilla virkattua pipon niin silloin saa kuka tahansa muukin! :D Noita lankoja saa ostettua tietyistä Prismoista ja Sokoksista sekä
Novita-lankakaupasta. Itse tiedustelin Novitan asiakaspalvelusta
sähköpostitse lähimmän kaupan, joissa noita myytiin. Nuo pipomerkit ovat silitettäviä ja niitäkin saa kaupasta.
Myboshi tarkoittaa kirjaimellisesti minun piponi, My - minun (englanniksi) ja Boshi - pipo (japaniksi). Valitsin ensimmäiseksi pipo-ohjeekseni Ome-boshin L-koossa ja virkkasin sen poikaystävälleni. Hän halusi itselleen tiukan pipon ja valitsi väreiksi neonkeltaisen ja mustan. Pipoon kului aikaa reilut pari tuntia. Alku oli vähän hankalaa, piti purkaa kolme tai neljä kertaa ennen kuin sain silmukkamäärät täsmäämään... Lankakerä on 50 g ja se maksaa noin 4 e. Poikaystäväni pipoon sitä kului noin 100 g kutosen koukulla virkattuna. Pipon ohjetta piti tuunata sen verran, että virkkasin siihen 4 ylimääräistä kerrosta alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna. Ohjeen mukaan virkattuna poikaystäväni olisi saanut kipan lämmittämään päälakeaan :D Tuo Ome-boshin ohje on todella yksinkertainen, se virkataan ensimmäisiä ketjusilmukoita lukuunottamatta puolipylväillä. Vaikeustasoltaan se oli merkattu 2/5.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Aura-matto
![]() |
| Muistatteko tämän keltaisen Aura-maton? |
![]() |
| Tälläiselta se näyttää suoristettuna :) Tämän väriseltä se näyttää oikeastikin. |
torstai 28. marraskuuta 2013
Aura-matto
Tämä matto on tehty Kauhavan Kangas-Aitan Aura-matto-ohjeella. Matto on virkattu trikookuteesta. Se kaipaisi ilmeisesti vähän silitystä, mutta en ole jaksanut nähdä vaivaa, kun matolla ei ole vielä sijoituskohdetta. Samalla ohjeella olen tehnyt mustankin maton. Sen annoin lahjaksi poikaystäväni pikkusiskolle viime jouluna.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Juhannusruusu-mattoja
Nämä matot on virkattu Kauhavan Kangas-Aitan Juhannusruutu-maton-ohjeella. Matot on virkattu trikookuteesta. Nämä ovat ensimmäisiä virkkaustöitäni sitten ala-asteen kolmannen luokan patalapun. Jouduin siis opettelemaan virkkaamisen ihan alusta lähtien. Onneksi netissä on paljon selkeitä kuvallisia ohjeita virkkaamiseen. Onnistuin tekemään ensimmäisen mattoni kaikki pylväät puolipylväinä. Ihmettelinkin vähän miten matosta tuli niin pieni ja kiinteä :D Virkkausjälkihän on erilainen puolesta riippuen. Itse taidan tykätä enemmän siitä "nurjasta" puolesta. Näiden kahden maton lisäksi olen tehnyt vielä yhden punaisen maton samalla ohjeella. Se on päätynyt jo tuparilahjaksi, joten ei päässyt mukaan kuviin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










