maanantai 10. marraskuuta 2014

Kinuskiraakakakku

Minun keittiökirjastooni on löytänyt tiensä monta uutta kirjaa. Yksi niistä Maria Lönqvistin Raakaleipurin parhaat kakut. Kirjasta kokeilin ensimmäisenä kinuskikakkua. Kävin viikonloppuna katsomassa ystäväni vastasyntynyttä vauvaa. Vein sinne tämän kakun. Kakku oli todella makea, joten pienikin pala riittti kukistamaan makean himon.

Eihän tuo minun kinuskikakkuni ollenkaan muistuttanut tuota alkuperäistä, kun jouduin vähän soveltamaan :D Alla on ohje, kuten minä sen tein. Pohjaa varten minulla oli sekoitus parapähkinää, hasselpähkinää ja kuorittua mantelia.Ohjeessa puhuttiin taateleista pohjan yhteydessä, mutta itse ainesosaluettelossa sitä ei ollut mainittu, samoin pohjan ainesluettelossa ei ollut mainintaa mistään kosteasta nesteestä tai öljystä, joka olisi sitonut noita pohjan kuivia aineksia. Lisäsin itse ohjeeseen 2 rkl sulaa kookosöljyä. Valmis kakku säilyy 5 päivää jääkaapissa ja sen voi myös pakastaa.


Pohja:
3 dl pähkinöitä
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl sulaa kookosöljyä
2 dl taateleita
0,5 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
0,5 tl vuorisuolaa

Kinuskitäyte:
2 dl taateleita
2 dl mulperinmarjoja
1,5 dl vettä
2 rkl lucumajauhetta
ripaus vuorisuolaa

Päällinen:
 2 dl raakakaakaojauhetta
1,5 dl sulaa kookosöljyä
0,5 dl hunajaa
2 rkl lämmintä vettä

1. Vuoraa 20 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla. 
2. Jauha pohjan ainekset tehosekoittimella. Seos on sopivaa, kun saat pyöräytettyä taikinasta pallon. Painele seos tiiviisti vuoan pohjalle.
3. Valmista täyte soseuttamalla kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. Jos mulperinmarjat ovat kuivia, liota niitä ohjeen vesimäärässä, ennen kuin sekoitat kaikki ainekset yhteen. Levitä täyte pohjan päälle.
4. Sulata kookosöljy nestemäiseksi pitämällä purkkia hetki lämpimässä vedessä. Kookosöljy sulaa noin 23 asteessa.
5. Mittaa kookosöljy ja valmista päällinen sekoittamalla kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi seokseksi.
6. Koristele mulperinmarjoilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti