maanantai 1. elokuuta 2016

Kuningatarpavlova

Pitkästä aikaa taas täällä, tällä kertaa pikkusiskoni Rosan aikaansaannoksella. Rosa hemmotteli meitä kuningatarpavlovalla. Mustikat ja vatut oli itsepoimittuja, niiden lisäksi marenkipohjan päällä oli vaniljakastiketta ja kermavaahtoa. Pavlova on gluteeniton herkku ja maidottoman siitä saa helposti vaaahdottamalla kermavaahdon sijaan soija- tai kauravaahtoa. Vaniljakastikkeena käytettiin Alpron vaniljakastiketta, joka on ihanan paksua.


Marenkipohja:
4 valkuaista
2,5 dl hienoa sokeria
2 tl perunajauhoa tai maizenaa
1 tl etikkaa 

Täyte:
2 dl kermaa vaahdotettuna
oman maun mukaan vaniljakastiketta
oman maun mukaan tuoreita marjoja 

Lämmitä uuni 125 °C asteeseen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää  joukkoon puolet sokerista ja vatkaa voimakkaasti. Lisää loput sokerit ja perunajauho/maizena samalla vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävän valkoista ja eikä tipu ylösalaisin nostetusta kulhosta. Sekoita lopuksi joukkon etikka. Kaada marenkivaahto leivinpaperin päälle ja muotoile ympyrän muotoiseksi. Voit jättää reunan korkeammaksi. Paista uunin alatasolla 1,5h. Anna jäähtyä/kovettua rauhassa esim. yön yli. Koristele pavlova vaniljakastikkeella, kermavaahdolla ja marjoilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti