Poikani täytti vuoden ja tein sitä varten täytekakkua. Kakusta tuli laktoositon ja gluteeniton osan vieraista ruokarajoitteiden takia. Tein pohjan kahdesta pellillisestä kääretorttupohjaa, jonka leivoin perunajauhoista. Täytteeksi laitoin vadelmaa ja suklaamoussea. Kuorrutin kakun kermavaahdolla ja koristelin tuoreilla pensasmustikoilla.
Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokerit jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita jauhot käännellen vaahtoon ja levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 225 asteessa 7 minuuttia. Anna jäähtyä.
Täyte:
300 g vadelmia
4 dl kuohukermaa
200 g suklaata
170 g tuorejuustoa
kostutukseen maitoa
Kuorrutus ja koristelu:
4 dl kermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
4 rkl sokeria
mustikoita tai muita koristeita oman maun mukaan
Sulata suklaa ja jätä hetkeksi jäähtymään. Vatkaa suklaa ja tuorejuusto sekaisin. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita suklaaseoksen kanssa. Keitä vadelmat tarvittaessa, jos käytät ulkomaisia vadelmia. Suomalaisia vadelmia voit käyttää sellaisenaan.
Kostuta pohjat maidolla ja täytä vuorotellen suklaamoussella sekä vadelmalla. Vatkaa kerma, vaniljakreemijauhe ja sokeri vaahdoksi. Levitä pieni kerros koko kakun päälle ja ympäri. Pursota lopusta vaahdosta reunoille koristeet.