maanantai 14. helmikuuta 2022

Pitsa

Saimme anopiltani joululahjaksi mm. pitsaherkkukorin. Korissa oli mm. kirja, jossa oli paljon eri pitsareseptejä sekä ohjeet taikinaan ja kastikkeeseen.  Päätimmekin heti joulun jälkeen testata pitsakorin pitsajauhoja ja kirjan reseptejä. Tein taikinan ja kastikkeen suoraan kirjan ohjeiden mukaan. Ehkä jatkossa siivilöisin/poistaisin osan tomaattimurskan nesteestä, kun siitä tuli niin juoksevaa. Muutoin reseptit oli ihan hyviä. Pitsat paistoimme lankoni kanssa ja herkullista tuli. 







Kinuskikissan puolukkakeksikakku

Olen viime aikoina päässyt puolukan makuun ja puolukkaa leivonnassa ja välipaloilla. Poikani sukulaissynttäreille leivoin puolukkakakun gluteenittomista kekseistä. Tämä oli todella helppo ja nopea resepti. Ehkä ensikerralla laittaisin vähän voita/margariinia myös kakun väliin tulevien keksien joukkoon, jottei se olisi niin murenevaa, muutoin kakku onnistui kyllä hyvin ja maistui kaikille.

Tein kakun tällä Kinuskikissan ohjeella: Keksikäs puolukkakakku. Laitan reseptin alle kuvana suoraan Kinuskikissan sivuilta.




Villasukkatehdas

Kävimme loppuvuodesta Lapissa ja huomasin jättäneeni pakkaamatta pojalle villasukat. Lainasinkin anopiltanit puikot ja lankaa reissua varten ja virkistin muistiani villasukkien osalta. Tästä alkoikin kunnon neuloosi ja sukkia tulikin neulottua urakalla. Kuntosalitkin olivat kiinni niin jäi hyvin aikaa käsitöille. Sukat neuloin kaikki magic loop -tekniikalla varpaista varteen pitkillä pyöröpuikoilla Ensimmäset sukat tein pojalleni ihan perinteisesti ilman mitään kummallisuuksia vahvistetulla kantapäällä. Seuraavat tein itselleni ja etsin niihin jonkun ihan helpon kuvioneuleen ohjeen. Kolmansiin, neljänsiin ja viidensiin tein helpon valepalmikkokuvion ja niihin tein tiimalasikantapäät. Sukkien värit määräytyi ihan anopin lankakokoelman mukaan. Onneksi mieheni tykkää vaaleanpunaisesta. Itselleni sain tehtyä kahdetkin sukat yhdestä isosta kerästä. Mieheni jalat ovat niin isot, ettei niihin yksi kerä edes riittänyt... 

Apuja sain näiltä sivustoilta: 

http://a-nanan.blogspot.com/2014/07/villasukat-pyoropuikolla-varpaista.html?m=1

https://www.knitgrammer.com/fi/vahvistettu-kantapaa-varpaista-varteen-neulotuille-sukille/

https://m.youtube.com/watch?v=zhx9lD9R0R8

https://puikotjakeralankaa.com/blogi-3-eri-tapaa-neuloa-valepalmikkoa/



Kuvioneule: 
5 krs 3o3n
5 krs kaikki oikein
5 krs 3n3o
5 krs kaikki oikein






Valepalmikko: 






Helppo kaarrokeneule

Tein elämäni ensimmäisen itse neulotun villaneuleen. Yläasteella teimme neulontakoneella villapaidat, mutta ne oli vähän eri juttu kuin kokonaan itse puikoilla neuloen. Tämän neuleen langat olen ostanut tilapäisessä mielenhäiriössä joskus 10 vuotta sitten ja marinoinut niitä huolella kaapissa. Nyt sain vihdoin inspiraation ruveta neulomaan. Onneksi oli sen verran paksua lankaa, että tuli reilussa viikossa tehtyä, vaikka aikaa pienen lapsen äitinä ja töiden ohessa olikin rajallisesti. Etsin netistä mielestäni helpointa ja yksinkertaisinta ohjetta ja päädyin Hjemme-neuleeseen.  Oma lankani (Gjestal Naturgarn no. 1) oli tietenkin ihan eri paksuista kuin ohjeen lanka ja taivuinkin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään mallitilkun. Laskennan jälkeen päädyin tekemään alkuperäisen ohjeen M-kokoisen neuleen suoraan niillä silmukkamäärillä mitä ohjeessa oli, mutta neuletiheyteni takia neuleesta tuli varmaankin mitoiltaan jotakin alkuperäisen ohjeen S-M- koon välistä. Hihan ja lantion resorit neuloin koon 5 puikoilla, vartalo-osan ja hihat neuloin koon 6 puikoilla ja pääntien resorin neuloin 4 puikoilla. Kaarrokkeen kavennukset tein joka 6. kerroksella. Hieno tuli ja lopputulos jopa muistutti sitä alkuperäisen ohjeen neuletta. Alkuperäisessä ohjeessa ei tosin ollut lantiolla resoria, mutta itse halusin sellaisen neuleeseen.



 

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Haipenaali

Sain jostain päähäni ommella haipenaalin. Löysin netistä ladattavat pdf-kaavat ja siihen liittyvän youtube-videon. Vaikka ohjeet oli rautalangasta väännetty, sain silti aivoni nyrjäytettyä pariin otteeseen. Haasteita aiheutti minulle siis tuon penaalin vuoritus, että mitkä palat ommeltiin mihin asti ja missäkin järjestyksessä. Tässä hommassa ei silti kauaa mennyt. Hain päällikangas on vanhoista reikäisistä jegginsseistäni, vuori on vanhasta fleecehuopaviltistä, vetoketjukin vaikutti jo kertaalleen kierrätetyltä. Napit olivat nepparit, jotka vaan pistin kankaan läpi. Hieno tuli ja ensikerralla ehkä vähän helpommin kuin ekalla kerralla.




maanantai 27. syyskuuta 2021

Puolukkajuustokakku kinuskiraidoilla

 Leivoin äitini syntymäpäiville pari puolukkajuustokakkua. Äitini toivoi perinteistä juustokakkua, mutta itse en kykene niitä enää syömään, kun olen aikoinani vääntänyt niitä valehtelemassa varmaan sata erinäisiin tilaisuuksiin. Halusin kuitenkin toteuttaa äitini toiveen, mutta samalla tehdä jotain vähän raikkaampaa. Päädyin tekemään tätä puolukkajuustokakkua. Kakussa on perinteisestä juustokakusta poiketen paistettu porkkanakakkupohja ja täytteessä kerman ja tuorejuuston lisäksi myös rahkaa sekä tietenkin puolukkasurvosta mistä täytteen väri ja raikkaus tulee. Vähensin alkuperäisestä reseptistä sokerin määrää ja se toimi meillä tosi hyvin. Kinuskin keittelin toiseen kakkuun alkuperäisen ohjeen mukaisesti ja toiseen taas tein kondensoidusta maidosta, kun sitä kaapista löytyi. Herkkullista tuli. Alle kopioin reseptin sen mukaan mitä itse tein.



Pohja:
1 fariinisokeria
1 dl rypsiöljyä
1 kananmuna

1,75 dl vehnäjauhoa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl kanelia
0,25 tl inkiväärijäuhetta
ripaus suolaa

1 iso porkkana raasteena

Kanelikinuski:
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
0,5 tl kanelia

tai 1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa

2 liivatelehteä

Puolukkatäyte:

6 dl puolukoita (tuore tai pakaste)
3 dl vispikermaa
150 g maustamatonta rahkaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä
3 rkl vettä

Koristeluun:
1 dl vispikermaa
1 tl vaniljakreemijauhetta (jämäköittää koristepursotuksen)
1 rkl tomusokeria
0,5 dl puolukoita
Puolukanvarpuja

Pohja: 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa sokeri, öljy ja muna keskenään. Kaada kuivat aineet joukkoon ja sekoita. Lisää lopuksi porkkanaraaste. Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoka ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista noin vartin ajan uunissa 175 asteessa. Jäähdytä ennen kasaamista.

Kinuski: 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kaikki kinuskin ainekset kattilassa. Kiehauta nopeasti ja keittele sitten keskilämmöllä, kunnes kinuski sakenee. Heitä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon, sekoita kunnolla ja anna jäähtyä.

Puolukkatäyte:

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta (sulatetut) puolukat. Vatkaa kerma löysäksi. vaahdoksi. Sekoita/Notkista rahkatuorejuustosokeriseos ja lisää survotut puolukat joukkoon. Sekoita koko seos kermavaahdon joukkoon. Purista nesteet liivatelehdistä ja sulata ne kiehuvan veden joukkoon kattilassa. Kaada liivatteet ohuena norona täytteen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. 

Kasaaminen:

Irroita varoen veitsellä kakkupohja irtopohjavuoan reunoista. Leikkaa leivinpaperisa suirot irtopohjavuoan reunoille tai reunakalvoilla. Kaada sitten kinuskikastiketta ja puolukkatäytettä vuorotellen vuokaan pohjan päälle lopettaen puolukkakerrokseen. Molempia täytteitä tulee 2-3 kerrosta. Anna jähmettyä kylmässä yön yli.

Koristelu:

Vatkaa kerma, sokeri ja vaniljakreemijauhe. Pursota kakun pintaan. Koristele puolukoilla ja puolukanvarvuilla.


torstai 23. syyskuuta 2021

Omenapiirakka

 Maistoin kaverin luona tätä hehkutettua #somenapiirakkaa, joka on alunperin Gastronaatti II - kirjasta. Reseptin löydät täältä. Pohjaan tulee mantelijauhoja, joten se on hieman erilainen verrattuna tavallisiin omenapiirakoihin. Kopioin reseptin alle sellaisenaan.



    Pohja:
    200 g pehmeää voita
    2 1/2 dl sokeria
    2 kananmunaa
    1 1/2 tl leivinjauhetta
    1 tl kardemummaa
    3 dl vehnäjauhoja
    1 dl mantelijauhoja


    Päälle
    n. 10 kirpeää, mieluiten kotimaista omenaa (1 1/4 l lohkoja)
    1 rkl sokeria
    1 tl kanelia

    Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella kulhossa. Lisää kananmunat yksitellen ja vaahdota tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe, kardemumma, vehnäjauhot ja mantelijauhot toisessa kulhossa. Lisää jauhot muutamassa erässä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina uunivuokaan tai hyvin pienelle uunipellille leivinpaperin päälle. Pese ja kuivaa omenat. Leikkaa omenat neljään lohkoon ja poista kota, kotimaisia ei tarvitse kuoria. Lado omenaviipaleet tiiviisti taikinan päälle. Sekoita sokeri ja kaneli pienessä kipossa ja ripottele omenalohkojen päälle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se ruskettuu kevyesti. Syö jäähtyneenä, vielä hiukan lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.