maanantai 26. elokuuta 2019

Jennin mustikkakakku marjoilla

Olin viikonloppuna ystäväni synttäreillä ja hän tarjosi tätä herkullista kakkua siellä. Kakku oli herkullinen ja raikas. Ei mitenkään liian makea. On myös helppotekoinen. Pyysin reseptiä arkistoon ja ehdottomasti aion myös itse tehdä sopivan hetken tullen. Alkuperäinen resepti on oetkerin sivuilta. Alle kirjoitan reseptin niin kuin ystäväni sen teki ja tarjosi.



Ainekset:
175 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä
2 dl sokeria
4 kpl munia
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
120 g maustamatonta jogurttia
250 g mustikoita

Kuorrutus:
250 g mascarpone
3,3 dl kermaa vaahdotettuna
sokeria oman maun mukaan
marjoja koristeluun oman maun mukaan

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja vuoraa 24 cm vuoka leivinpaperilla. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet sekaisin ja sekoita ne vaahdon joukkoon vuorotellen jogurtin kanssa. Kääntele lopuksi mustikat joukkoon. Paista uunissa 180 asteessa 50 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota vuoasta. 

Kuorrutusta varten vatkaa kerma ja sekoita mascarponen joukkoon. Mausta sokerilla oman maun mukaan. Koristele marjoilla oman maun mukaan.

Jennin pekaanipähkinäpiirakka

Tämä on ystäväni bravuuri. Kuulemma maailman helpoin piirakka ja aina uppoaa vieraille. Hän tarjoaa tätä aina paksun vaniljakastikkeen kera. Todella makeaa ja herkullista. Onnistuu hyvin kuulemma myös kaupan valmistaikinasta ja kukaan ei huomaa eroa. Monta kertaa olen tätä saanut maistaa ystäväni leipomana ja aina yllättää kuinka hyvää tämä on. Siispä tämäkin resepti pääsee arkistoon ja testattavaksi, kun aika koittaa.


Pohja:
valmiin piirakkataikinan pakastealtaasta tai
(3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
hyppysellinen suolaa
100 g voita
muna)

Täyte: 
75 g voita
1,5 dl fariinisokeria
3 munaa
1 dl vaahterasiirappia
1 dl tummaa siirappia
(1,5 rkl rommia)
1 rkl vehnäjauhoja
150 g pekaanipähkinöitä rouhittuna

150 g pekaanipähkinöitä kokonaisina

Käytä pohjaan valmista taikinaa pakastealtaasta tai tee itse takina. (Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Heitä sekaan kylmä voi kuutioina ja nypi taikinaksi. Sekoita joukkoon rikottu muna. Jäähdytä taikinaa jääkaapissa ja kauli sen jälkeen pyöreäksi. Nosta 26 cm voideltun vuoan päälle ja painele pohjalle ja reunoille. Pistele reikiä haarukalla pohjaan ja esipaista 200 asteessa 10 min. Laske sitten uunin lämpötila 175 asteeseen.)

Vatkaa sitten täytteen voi ja sokeri vaahdoksi, vatkaa sitten munat yksitellen joukkoon ja lopuksi siirappi. Sekoita jauhot pähkinärouheen joukkoon ja sekoita seos täytteeseen. Kaada valmis täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista 20 min 175 asteessa. Nosta piirakka uunista ja asette pähkinän puolikkaat piirakan päälle ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Peitä lopuksi leivinpaperilla, jos piirakka uhkaa tummua liikaa.

Tarjoa kylmänä/huoneenlämpöisenä joko vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera.

torstai 15. elokuuta 2019

Kierrätysompelua/DIY: Lasten housut aikuisten vanhasta paidasta

Meillä on ruvennut ihan eri tahtiin kulumaan/menemään likaiseksi noita housuja päiväkodissa. Ennen voitiin käyttää samoja housuja monta päivää, mutta nykyään niitä vaihdetaan parit päivässä. Ompelin taas erän housuja pojalle, tällä kertaa vanhoista naisten paidoista. Saksien alle pääsi parit minun vanhoja paitoja ja yksi naapurin tytön vanha paita. Ostin naapurista kasan teinitytön vanhoja vaatteita euron kappale, niitä kehtaa leikata jopa ilman kaavoja.

Käytin näihin housuihin "kaavana" pojan vanhoja housuja, joihin lisäsin hiukan pituutta vanhoihin verrattuna. Hihojen leveys määritti housujen väljyyden. Leikkasin hihat kokonaan irti paidasta, mutta en leikkannut niitä sivusaumasta auki. Näin sain housut ommeltua käytännössä 2 saumalla. Yhdellä saumalla ompelin lahkeet kiinni toisiinsa ja toisella saumalla ompelin vyötäröön resorin kiinni. Vyötäröresorit näihin housuihin leikkasin myös paidoista.  Lahkeiden resorit olivat valmiina hihansuusta.

Alla kaavakuvaa siitä miten leikkasin housut. Ensimmäiset housut leikkasin niin, että ne olivat sekä edestä, että takaa identtiset. Toisiin ja kolmansiin housuihin leikkasin vyötärön edes matalammaksi kuin takaata. Housut ommeltiin lahkeista nurjalta puolelta yhteen keskisaumaa pitkin ja sitten resori ommeltiin vyötäröön kiinni.








tiistai 6. elokuuta 2019

Kypärämyssy (Ninja-huppu)

Oon katsellut jo pidempään aikaan Breden Kidsien kypärämyssyjä, mutta en ole halunnut maksaa neljää kymppiä yhdestä myssystä. Törmäsin Kangaskapinan Ninja-hupun ilmaiskaavaan ja päätin ommella itse pojalle myssyn. Ompelin myssyn pojalle koossa 48 cm. Myssyn kaava ja ohje olisivat olleet sellaisenaan tosi helppo toteuttaa, mutta minäpä halusin tehdä vuorellisen version ja meinasin siinä rytäkässä nyrjäyttää aivoni. Leikkelin tämän ekan (kokeilu-)version kaapissa lojuneesta uudesta XL-kokoisesta t-paidasta, jonka mies  on voittanut jostain kylähölkästä. Mielestä tuli ihan hieno. Poikani ei ollut ihan yhteistyökykyinen kuvauksen/pipon suhteen, joten pään virkaa sai toimittaa talouspaperiteline.

EDIT. Sain napattua kuvan pojasta huppu päässä, mutta ei se helppoa ollut :D Pitää opetella ompelemaan nuo muotolaskokset niin, ettei tule tuollaista kulmaa. Poika näyttää mielestäni ihan musliminaiselta. Ystäväni mielestä hän näyttää ritarilta.




perjantai 19. heinäkuuta 2019

Suolainen pannukakku

Olen pari kertaa maistanut kavereiden tarjoamana suolaista pannukakkua, mutta en ole sitä ikinä itse tehnyt. Ekaa kertaa ikinä tein suolaista pannaria tänään ja siihen päätyi vähän kaikkea mitä kaapista löytyi. Pakkasesta löytyi kinkkusuikaleita ja hemapa:n jämät. Jääkaapissa minulla oli munia ja juustoa. Siitä se sitten lähti.


Taikina:
4 munaa
6 dl maitoa
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä

Täyte: 
100 g kinkkusuikaleita
200 g hemapa
100 g juustoraastetta

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita taikina ja anna tekeytyä. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle täytteet ja paista uunissa keskitasolla 25 minuuttia.

Collegehousuja pojalle

Pojallani on housut kortilla ja en ole jaksanut käydä kaupungilla shoppailemassa ja fb-kirpparilla huhuilukaan ei ole tuottanut tulosta. Ilmeisesti hän on juuri nyt siinä iässä, että housut kulutetaan loppuun ja niitä ei ole hirveästi kierrätettynäkään tarjolla. Päätin ryhtyä ompelemaan. Selasin netistä kaavoja ja löysin ikatee:sta Barcelona-housujen kaavat. Nämä kaavat sai ilmaiseksi, kun tilasi uutiskirjeen. En halunnut heti leikata housuja uusista kankaista testaamatta ensiksi kaavoja, joten saksien alle päätyi mieheni kierrätystuomion saanut collegepaita, jota hän ei ole käyttänyt ainakaan viimeiseen 10 vuoteen.

Leikkasin paidasta erilleen hihat, vetoketjun ja resorit sekä etu- ja takakappaleet. Hihat leikkasin auki. Niissä oli sellaiset koristetereet. Hölmönä leikkasin hihat samasta suunnasta auki, joten ekassa kokeiluversiossa on toisessa lahkeessa tere etupuolella ja toisessa takapuolella... Leikkasin ensimmäisen housut osat siis kokonaan hihakappaleista ja koska hihan leveys ei ihan riittänyt niin teippasin kaavat ulkosaumoista yhteen ja leikkasin kappaleet tasossa. Siksi toisessa lahkeessa näkyy sauma hassusti edessä. Lisäksi muokkasin kaavaa niin, että vyötärölle käytin hyväsi paidan vanhoja resoreita ja lahkeensuihin tein kuminauhakujat. Taskut jätin tekemättä.

Toisen version tein paidat etu- ja takakappaleista. Mallasin toisen etukappaleen niin, että sain koristelogon reiteen. Etukappaleita leikatessa epähuomiossa leikkasin taskuaukon, vaikka tarkoitus oli jättää taskut näihinkin tekemättä. Ei auttanut kuin tehdä kuitenkin vielä ne taskutkin. Näissäkin housuissa hyötykäytin paidan vanhoja resoreita vyötärössä ja tein kuminauhakujat lahkeeseen. Taskun kangas oli ainoa uudesta kankaasta leikattu osa, koska halusin tehdä siitä sitten hauskan yksityiskohdan housuihin. Nämä housut oli tosi helppo tehdä ja kaavat/ohjeet oli tosi hyvät, vaikka lopulta muokkasinkin alkuperäisiä kaavoja aika reilulla kädellä.

Kolmannet housut tein kokonaan uusista kankaista, mutta sain vielä vanhan paidan resorin riittämään vyötärölle. Koska housut olivat yksiväriset niin halusin tehdä koristeapplikaation housuihin. Jostain jämäkankaasta, jonka väri oli vähän vaaleampi kuin housukankaan, leikkasin pienen epäsymmetrisen palan lahkeeseen ja samasta jämästä sain vielä taskuosatkin leikattua. Taskut oli yllättävän helppo tehdä, joten päätin siis tehdä näihinkin housuihin taskut. Ainoa huono puoli taskuissa on, että poika jemmaa niihin kiviä ja hiekkaa. Pitä muistaa aina ennen pesua kääntää taskut nurin.

Lopuksi voisin todeta, että kaava on malliltaan melko kapea, joten sopii hyvin meidän pojalle. Lahkeeseen saa tarvittaessa lisäpituutta vaihtamalla lahkeeseen pitkät resorit. Tällä hetkellä lahkeet olivat jopa liian pitkät meidän pojalle, joten siksi tein kuminauhakujat, sain näin samalla säästettyä resoria. Housuista tuli yllättävän hyvät ja helpolla sain pojan vaatekaappiin täytettä. Mitään ei ostettu kaupasta näitä housuja varten vaan käytettiin sitä mitä oli tarjolla.



perjantai 28. kesäkuuta 2019

Minttuinen Oreo-juustokakku

Maistoin kerran ystäväni luona todella herkullista Oreo-kakkua ja ystäväni kehui sen olleen maailman helpoin resepti. Oli itsekin pakko testata. Siihen taisi mennä pari vuotta, mutta vihdoin sain kakun työlistalle. Tein kakun mintun makuisista Oreo-kekseistä. Tämän reseptin löysin Annin uunissa -blogista.


Pohja:
200 g Oreo-keksiä
50 g voita

Täyte:
4 dl kermaa
300 g tuorejuustoa
150 g Oreo-keksiä
0,5 dl sokeria

Koristeluun:
50 g Oreo-keksiä

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita tehosekoittimessa pohjan ainekset ja painele vuoan pohjalle. Jäähdytä jääkaapissa. Vatkaa täytteen kerma ja vatkaa vaahdon joukkoon lopuksi tuorejuusto sekä sokeri. Lisää lopuksi murskattu keksi. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jäähtymään jääkaappiin. Koristele kekseillä ennen tarjoilua.