Seitsemännellä luokalla oleva siskoni Rosa ja hänen ryhmässä olevat ystävänsä leipoivat piirakan kotitalouden tunnilla näyttökokeessa Hellapoliisin Marja-marenkipiirakan ohjeen pohjalta. Alla oleva ohje on kirjoitettu niiden muutosten pohjalta miten Rosa teki piirakan.
Pohja:
1 muna
2 keltuainen
1dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
50 g sulatettua margariinia
0,75 dl piimää (tai maitoa)
1 muna
2 keltuainen
1dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
50 g sulatettua margariinia
0,75 dl piimää (tai maitoa)
Päälle:
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
6 dl pakastemansikoita
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
6 dl pakastemansikoita
1. Vatkaa ensin päällisen valkuaiset kovaksi vaahdoksi niin vatkaimia ei tarvitse
välillä pestä. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Mausta valkuaisvaahto vaniljasokerilla. Tämä on
leivonnaisen kuorrute, joten jätä se sivuun odottamaan.
2. Vatkaa toisessa kulhossa munat, keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää
vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, rasvasula ja piimä.
Sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Levitä pakastemansikat taikinan päälle ja levitä siihen päälle valkuaisvaahto tasaisesti koko taikinan pinnalle.
3. Paista piirakkaa 175 asteen lämmössä uunin alimmalla ritilätasolla n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja koristele piirakka tuoreilla mansikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti