sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Apetit uunivalmiit gratiinit

Pääsin testaamaan Apetit uunivalmiita gratiineja Hopottajien kautta. Apetitin gratiinit löytyvät ruokakauppojen pakastealtaista. Gratiineja on neljää eri vaihtoehtoa: kukkakaali-parsakaali, punajuuri, bataatti-juures ja kasvis. Gratiinit ovat sellaisenaan käyttövalmiita. Avaa vain pussi ja kaada vuokaan. Pidä ohjeiden mukainen aika uunissa ja valmista on. Lisätietoja gratiineista löydät hopottajien Apetit-kampanjasivustolta


Minulle ei normaalisti maistu kiusaukset eikä gratiinit, joten päätin vähän soveltaa. Kuvittelin aluksi tekeväni jauhelihamuhennosta, mutta siitä tuli melkein jauhelihakeittoa... Seuraavana päivänä ruoka näytti enemmän kermaiselta muhennokselta, kun neste oli päässyt imeytymään kunnolla. Olemme suuriruokainen kahden hengen talous enkä jaksa aina olla tekemässä ruokaa, joten päätin käyttää molemmat gratiinit kerralla. Muhennosta tehtiin taas sen mukaan mitä aineksia jääkaapista sattui löytymään. Aktiivista valmistusaikaa tähän menee kymmenisen minuuttia, sen jälkeen vuoan voi tuupata uuniin ja painua esimerkiksi tunniksi pihatöihin keräämään ruokahalua niin kuin minä tein. 

Muhennos menossa uuniin

Kermainen jauhelihamuhennos:
700 g jauhelijaa
1 iso sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
tilkka öljyä
100g Creme Bonjour valkosipulituorejuustoa
2 lihaliemikuutiota
mausteita oman maun mukaan
noin litra vettä
2 pussia Apetit uunivalmiita gratiineja

1. Freesaa silputtu sipuli ja valkosipuli tilkassa öljyä. Heitä jauhelihat joukoon ja paista kypsäksi. Lisää Creme Bonjour ja sekoita tasaiseksi. Mausta oman maun mukaan. Itse maustoin chilillä, paprikajauheella ja pippurilla.
2. Kaada gratiinit pusseista vuokaan. Minulla oli käytössä noin 30 x 40 cm vuoka. Mitkä tahansa gratiinit käy, itse käytin punajuuri sekä kukkakaaliparsakaaligratiineja. Kaada jauhelija gratiinien joukkoon ja sekoita.
3. Sekoita 2 lihaliemikuutiota noin litraan lämmintä vettä ja kaada jauhelihagratiiniseoksen päälle. Lisää vettä, jos haluat ruoasta enemmän keittomaista ja vähennä vettä, jos syöt mieluummin muhennosta.
4. Paista uunissa 200 asteessa noin tunti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti