sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ravintola Factory

Vietin eilen aikaani shopaten kaupungilla pikkusiskoni Rosan kanssa. Kävimme syömässä Aleksanterinkadulla Ravintola Factory:ssa. Lounasaikaan sieltä saa lounasbufeen, salaattibaari taitaa olla koko päivän auki. Valitsimme Rosan kanssa annoksemme salaaattibaarista. Annokseen kuuluu salaattipohja ja sämpylä. Salaattiin saa valita 6 eri täytettä, täytteitä on kolmella rivillä ja jokaiselta riviltä saa valita kaksi täytettä. Ensimmäisellä rivillä on kalaa, kanaa, lihaa ja juustoja, toisella rivillä oli kananmunaa, kasviksia ja hedelmiä, kolmannella rivillä oli erilaisia pähkinöitä ja siemeniä tms. Tykkään syödä salaatteja, kunhan ne ovat tarpeeksi isoja annoksia, että niistä saa vatsan täyteen. Factory:n salaateissa ei ollut ongelmaa siitä, etteikö vatsa tulisi täyteen sen lisäksi että ne olivat todella maukkaita. Salaattiannos maksoi 10,5 euroa. Rosan salaatissa oli lohta, mozzarellaa, granaattiomenaa, kananmunaa, maapähkinää, kurpitsansiemeniä ja valkosipulikastiketta. Omassa annoksessani oli lohta, fetaa, kananmunaa, hunajamelonia, kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä ja chilijogurttikastiketta. Suosittelen ainakin tuota Aleksin paikkaa, jos liikutte Helsingin keskustassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti