keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Hotpot

Olin eilen ystäväni luona syömässä höyryävää hotpottia. Tätä ruokaa voi helposti varioida omien mieltymysten mukaan, keitä omaan makuusi sopiva liemi ja valitse keittoon lempiruoka-aineet. Ystäväni keitti liemen erikseen kattilassa ennen kuin se siirrettiin tuohon sähköllä toimivaan hotpot-pataan. Liemipohjassa oli tuoreesta ananaksesta se puinen sisusta, fenkolia, limen lehtiä, sipulia ja thai-keittoliemikuutio. Liemi siivilöitiin hotpottiin siirtämistä. Hotpotissa meillä oli tiikerirapuja, lohta, naudanlihaa, kukkakaalta, parsakaalta, varhaiskaalta, kevätsipulia ja rapeaa mustaa kiinalaista sientä. Käytännössä hotpottiin voi laittaa mitä tahansa lihoja tai kasviksia haluaa. Itse tykkään huljutella padassa herkkusieniä. Tarkoistus on siis heittää lisukkeet kuumaan hotpot-liemeen ja odottaa, että liemi kiehahtaa ja sitten pyydystää kypsät lisukkeet reikäkauhalla omaan kuppiin. Hotpotissa keitetyt kasvikset ja lihat söimme keitetyn riisivermisellin ja vietnamilaisen Nuoc Mam Cham -kastikkeen kera. Nuoc Mam Cham on etikan, veden, kalakastikkeen, valkosipulin, chilin ja sokerin sekoitus. Nam, oli hyvää ja ähky tuli. :D Itsellänikin on tuollainen pata, jolla voisi tehdä hotpottia. Ensi kerralla taidan kokeilla hotpottia Tom Yam -liemessä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti