keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Pitsaperjantai: pitsapohja leivinjauheella

Rupesi tekemään mieli pitsaa ja jääkaapissa sattui olemaan juustoraastetta, joten päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Päätin täyttää pitsan niillä aineksilla mitä kaapista löytyi. Onneksi minulla on melko hyvin varusteltu jääkaappi ja pakastin, josta löytyikin jauhelihaa, kalkkunaleikettä, keltainen paprika, sipulia ja valkosipulia, sinihomejuustoa sekä miniluumutomaatteja. Pohjalle levitin jämät punaisesta pestosta sekä ketsuppia. Koko homma alkoi kuitenkin pohjataikinasta, heti alkuun huomasin, että olin käyttänyt kaikki kuivahiivani loppuun... Ei auttanut kuin ruveta googlettamaan leivinjauheella kohoavan pitsapohjan reseptiä. Tämä pohja tuli todella nopeasti, koska sitä ei tarvinnut kohotella. Makukin oli erinomainen.


Pitsapohja:
6 dl jauhoja (5 dl vehnäjauhoja + 1 dl ruisjauhoja)
3 tl leivijauhetta
1,5 tl suolaa
3 dl vettä
3 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet sekaisin. Lisää joukkoon vesi ja sekoita taikinaksi. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa tasaiseksi. Levitä pellille. Täytä haluamillasi täytteillä ja paista 225 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti