tiistai 8. elokuuta 2017

Puutarhurin piirakka

Saimme maantainailtana kylään erään ystävän, joka syö kasvispainoitteisesti. Sain juuri sopivasti viikonloppuna vinkkiä herkullisesti kasvispiirakasta, joten päätin pyöräyttää sen ja kasvissosekeittoa päivälliseksi. Piirakan alkuperäinen resepti löytyy Maku.fi-sivustolta. Itse muokkasin ohjetta niin, että kasviksia tuli määrällisesti paljon enemmän kuin ohjemäärä ja taikinan taputtelin pellin kokoiseksi. Alla resepti niin kuin sen itse tein. Piirakasta tuli todella maukasta ja maistui hyvin meidän lihansyöjäperheelle. Piirakka sai vuolaat kehut myös ystävältämme. 

Kasvissosekeitossa ei ollut mitään ihmeellistä. (Ohje: Kuori ja pilko kokonainen bataatti, 3 porkkanaa, 3 isoa perunaa, 1 kukkakaali sekä 3 valkosipulin kynttä kattilaan. Olisin lisännyt joukkoon myös sipulia, mutta se olikin loppu jääkaapista. Lisää vettä sen verran, että vihannekset keittoainekset peittyvät. Heitä joukkoon myös pari kasvisliemikuutiota. Keitä kypsäksi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää sekaan lopuksi halutessasi esim. koskenlaskijaa/vuohenjuustoa/tuorejuustoa ja mausta oman makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Keitin keiton 7,5 litran kattilassa ja keittoa tuli noin 5 litraa.) 

Jälkkäriksi tein somessa hypetettyä äitylit-ryhmästä tuttua raparperipaistosta, joka herkullisuudestaan huolimatta ei ollut kuvauskelpoista. Kaiken lisäksi olin käyttänyt jo kaikki vehnäjauhoni, joten korvasin ohjeen jauhot osittain gluteenittomalla jauhoseoksella ja osittain kaurahiutaleilla. (Ohje: Pilko raparperit vuoan pohjalle. Sekoita 1,5 dl vehnäjauhoja ja 1,5 dl sokeria keskenään ja kaada raparperien päälle. Kuutioi päälle 100-150 g voita tai margariinia ja paista uunissa 200 asteessa tunnin ajan. )


Puutarhurin piirakka:

Taikina: 
150 g voita/margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl savupaprikajauhetta
250 g maitorahkaa
½ dl tuoretta minttua silputtuna

Täyte:
130 g punaista pestoa
1 pieni kesäkurpitsaa
1 pieni munakoisoa
1 pieni  fenkoli
10 miniluumutomaattia
5 rkl oliiviöljyä
150 g pehmeää vuohenjuustoa
1/4 tl mustapippuria
koristeluun rucolaa

Sekoita kaikki taikinan ainekset ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi lepäämään. Leikkaa kesäkurpitsasta, munakoisosta ja fenkolista ohuita viipaleita ja pyöräytä kulhossa oliiviöljyssä. Halkaiset tomaatit. Taputtele taikina pellille ja levitä päälle punainen pesto. Levitä taikinan päälle kasvistäytteet ja vuohenjuusto nokareina. Mausta pippurilla. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pohja on kypsää ja täyte saanut kauniin värin päällensä. Tarjoile lämpimänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti