keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Salted Caramel Cheese cake Pie (Suolakinuskijuustokakku)

Tarina kertoo, että tällä piirakalla saa käännytettyä Paleoruokavalioiset syömään antipaleota, niin hyvää tämä on! :) Resepti on Wicked sweet kitchen -blogista. Alkuperäisessä reseptissä oli vähemmän kinuskia, itse tein kinuskin puolintoistakertaisena, koska en halunnut heittää kermaa hukkaan. Ohjeessa käsketään jäähdyttämään kakkua yön yli ennen tarjoilua, mutta itsehän en ehtinyt jäädä odottelemaan, siksi kuorrutukseni hieman valuukin.



Pohja (24 cm):
170 g Digestive-keksejä
80 g voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski:
1,5 dl fariinisokeria
2,5 dl kuohukermaa

Sormisuolaa

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele ja vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Sekoita murskatut keksit ja sulanut voi, painele voikeksimuru vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa noin 12 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Vatkaa täytettä varten tuorejuusto notkeaksi sähkövatkaimella. Lisää sokerit, sitruunamehu ja suola, sekoita tasaiseksi. Lisää munat yksitellen ja lopuksi maissitärkkelys, sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista 30-35 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes pinta ei enää kiillä ja täyte on "pysähtynyt". Anna piirakan jäähtyä kunnolla.

Keitä kinuskia varten kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen noin 20 minuuttia. Kinuskin tulee kiehua hiljalleen koko ajan. Tee kinuskilla pisaratesti. Pudota tippa kinuskia vesilasiin, jos kinuski pysyy pisaranmuotoisena, se on valmista. Anna kinuskin jäähtyä hetki ja kaada sitten tasaisesti piirakan päälle. 

Anna kakun maustua/jähmettyä jääkaapissa yön yli. Ripottele pinnalle sormisuolaa juuri ennnen tarjoilua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti