lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kung po pekonilla

Tulin raakakakkukurssilta kotiin ja poikaystävällä oli kaamea nälkä. Jotain ruokaa piti saada nopeasti tehtyä. Kaavin taas jääkaapista mitä sattui olemaan ja tämä ruoka syntyi siis 15 minuutissa. Suurin osa ajasta meni ainesten pilkkomiseen ja lisukeriisin keittämiseen. Makumaailma on vähän niin kuin kung po -kanassa. Herkullista tuli.
Kung po pekonilla


Resepti:
loraus oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 pkt pekonia suikaloituna
100g kanafile suikaloituna
puolikas kesäkurpitsa paloiteltuna
iso paprika paloiteltuna
1 pkt tuoreita herkkusieniä viipaloituna
1 dl paahdettuja maapähkinöitä
2 rkl hoisin-kastiketta
chiliä oman maun mukaan pilkottuna
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sokeria
1 rkl etikkaa
(1 kukkarallinen tl maizenaa
0,5 dl vettä)
kevätsipulia koristeluun

1. Pilko, hienonna ja suikaloi etukäteen kaikki ainekset.
2. Sekoita hoisin-kastike, chili, soijakastike, sokeri ja etikka kastikkeeksi ja laita syrjää.
3. Kuullota valkosipuli tilkassa oliiviöljyä.
4. Heitä pekoni- ja kanasuikaleet pannulle. Paista, kunnes ne ovat kypsiä.
5. Heitä paprikan ja kesäkurpitsan palat pannulle. Paista hetken aikaa.
6. Heitä joukkoon vielä herkkusienen viipaleet ja pähkinät.
7. Kaada kastikkeen ainekset pannulle, kun vihannekset ovat hieman pehmenneet.
8. Suurusta vielä maizenavesiseoksella, jos haluat.
9. Koristele kevätsipulilla ja tarjoile riisin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti