sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Limejuustokakku gluteenittomalla kaurapohjalla

Tein illanistujaisiimme gluteenitonta limejuustokakkua. Pohjan paistoin uunissa gluteenittomista kaurahiutaleista. Reseptin pohjaan lainasin Beach House Kitchen -blogista. Täyte on se itselleni vakiintunut ja perinteinen tuorejuustotäyte, joka on aiemminkin esiintynyt täällä blogissa mangojuustokakun ja mansikkajuustokakun yhteydessä. Tällä kertaa en tehnyt erikseen kiillettä vaan kuorrutin kakun itsetehdyllä limecurdilla. Valmista limecurdia saa myös kaupasta hillo-osastolta. Suosittelen tekemään sen kuitenkin itse, jos vaan jaksaa. Ei ole vaikeaa. Kakku maistui raikkaalta, kirpeä kuorrutus sopi hyvin yhteen makean täytteen kanssa. Pohja maistui pehmeältä kaurakeksiltä. Kakku katosi illan aikana kuuden aikuisen toimesta :)


Pohja:
50 g voita
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
0,75 dl ruokosokeria
1 rkl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna

Täyte:
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl sokeria
0,5 tl aitoavaniljajauhetta (Urtekram)
2,5 rkl limenmehua
3 dl kuohukermaa

Kuorrutus:
2 dl (itsetehtyä) limecurdia

Aloita kakku kuorrutuksen teolla, jos aiot tehdä itse limecurdin. Reseptin löydät täältä.

Pohja: Pingota halkaisijaltaan 21 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Sulata kulhossa voi ja sekoita joukkoon kaikki loput pohjan ainekset. Levitä taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja paista esilämmitetyssä uunissa 8 minuuttia. Jäähdytä kunnolla.

Täyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen liottumaan. Pehmitä tuorejuusto kulhossa. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljajauhe ja sitruunamehu. Sekoita joukkoon myös vaahdotettu kermavaahto. Purista liivatteesta ylimääräiset nesteet pois ja sekoita joukkoon 2 rkl kiehuvaa vettä. Sekoita, kunnes liivate on liuennut kokonaan. Kaada liivateseos juustotäytteen joukkon ja sekoita tasaisesti. Levitä täyte nopeasti jäähtyneen pohjan päälle ja jätä vähintään 4 tunniksi tai yön yli hyytymään jääkaappiin.

Kuorrutus: Kuorruta kakku ennen tarjoilua limecurd -tahnalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti