torstai 19. helmikuuta 2015

Raakakakkukurssi (Greenstreet)

Kävin eilen Greenstreetin järjestämällä raakakakkukurssilla. Kurssilla tehtiin basilikasuklaa-, puolukkakinuski- ja mustikkasuklaaraakakakut. Kurssi järjestettiin heidän uusissa tiloissaan Kalliossa. Kurssin kesto oli kolme tuntia. Teimme kakut 3-4 hlö:n ryhmissä, jokaiselle ryhmälle tuli oma kakku tehtäväksi. Meidän ryhmä sai tehdä mustikkakakun. Näistä kolmesta kakusta tykkäsin eniten puolukkakinuskikakusta. Kakussa oli ohut ja rapea keksimäinen pohja, täyte oli makea ja koristeena olleet puolukat toivat ihanaa kirpeyttä makean vastapainoksi. Basilikasuklaakakku oli aika minttusuklaamainen. Kakku maistui mielestäni ihan Jacky-makupalalta :D Oli siis herkkua. Mustikkasuklaakakku oli taas aika tuhti suklaapläjäys, ei sekään pahaa ollut, mutta nuo 2 edellistä oli parempia. Maistoin vähän jokaisesta kakkupalasta kurssilla ja loput vein kotiin miehelleni maistettavaksi. Hän suhtautuu vähän skeptisesti näihin minun superkokeiluihin ja raakajuttuihin, mutta kakut olivat niin maittavia, että hyvin upposi hänellekin! :)



Aiemmin olen käynyt Purepisteen raakakakkukurssilla Turussa, nykyisin kahvilan nimi on Purefoodin. Siellä järjestetään raakakakkukurssien lisäksi raakasuklaa- ja smoothiekursseja. Kannattaa käydä katsomassa Purefoodin:in facebook-sivuilta seuraavaksi järkättävät kurssit, jos kiinnostusta on.  Purepisteen raakakakkukurssista kirjoittelin täällä. Greenstreetin kakkukurssin lisäksi olen käynyt heidän täytettyjen suklaiden raakasuklaakurssilla. Siellä tehtiin raakasuklaanamusia erimakuisilla täytteillä. Täytesuklaakurssista kirjoittelin täällä. Jos ei jaksa itse näpertää raakaherkkuja niin kannattaa käydä herkuttelemassa Kallion Ruplassa, Helsingin keskustassa Be Good -Welness Barissa tai Hymyssä, teekuppila Chotto Matte:ssa, Turussa Purefoodin:issa. Kakkuja saa myös Pur -hyvinvointikaupasta ja Turun ja Helsinginkeskustan Ruohonjuurista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti