lauantai 15. helmikuuta 2014

Kookosmansikkakarkit

Näin vähän aikaa sitten eräässä blogissa ohjeen näihin kookosmansikkaraakakarkkeihin. Siellä nämä karkit oli tehty ystävänpäivän innoittamana sydänmuotteihin. Oli pakko itsekin kokeilla, mutta eihän multa mitään jääpala- tai konvehtimuotteja löydy. Lähdin siis Ikeaan hakemaan sydämen muotoisia jääpalamuotteja. Sieltä löytyi vain suorakaiteen ja kalan muotoisia jääpalamuotteja. Ei auttanut, oli pakko ostaa, kun oli hinku tekemään raakakarkkeja. Valmiit karkit irtosivat yllättävän helposti muoteista. Ne maistuvat miedosti kookosmaidolle ja mansikalle, eivätkä ole liian makeita. Omani nautin teen kera. Pakkasesta niitä on helppo käydä napsimassa yksitellen, kun mieli tekee. Nuoremman siskoni mielestä karkit maistuvat jogurttijäädykkeeltä. Nuorimman mielestä taas karkit maistuivat liikaa kookokselta... :D

Nämä karkit tein tällä muotilla.
Resepti:
2 dl kookosmaitoa
4 rkl chian siemeniä
1 dl mansikoita
1 rkl kookosöljyä
2 rkl hunajaa

1. Sekoita kookosmaito ja chian siemenet. Lisää jäiset seokseen. Jätä jääkaappiin pariksi tunniksi. Seos on valmis, kun siemenet ovat turvonneet ja seos on geelimäistä.
2. Lisää seokseen kookosöljy ja hunaja. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
3. Jaa seos tasaisesti jääpalamuotteihin.

Nämä karkit tein tällä muotilla.

2 kommenttia: