tiistai 23. syyskuuta 2014

Bun thit nuong (Hiilellä grillattua possua riisinuudelin kera)

Tämä ruokaa syömme usein vanhempieni luona. Bun thit nuong oli myös suurinta herkkuani Vietnamissa ollessani. Jokaisella vietnamilaisella on oma reseptinsä tähän ja valmistuseroja on myös pohjoisen ja etelän välillä. Grillatun lihan (thit nuong) lisäksi tätä tarjoillaan usein paistettujen jauhelihapihvien (cha) ja kevätrullien (cha nem tai cha gio riippuen siitä ollaanko pohjois-Vietnamissa vai etelässä) kanssa, jolloin ruoan nimi on Bun cha. Bun tarkoittaa siis ohutta riisivermiselliä.

Liha grillataan halsterin välissä hiilloksen päällä. Tähän ruokaan kuuluu rasvainen liha, sillä suurin osa rasvasta tihkuu kypsennettäessä pois. Liha kuuluu grillata niin, että hiilloksen maku tarttuu siihen. Grillattu liha syödään riisivermisellin kanssa. Annoksen päälle laitetaan yrttejä, salaattia ja kurkkua ja se nautitaan syvästä kulhosta reilulla tujauksella nuoc mam cham -kastiketta. Itse olen tehnyt tuon kastikkeen aina maistelemalla ja vapaalla kädellä ilman mittoja. Kastikkeeseen on vaikea sanoa oikeita mittasuhteita. Toiset pitävät makeammasta kastikkeesta ja toiset happamammasta. Meidän perheessä on tuo kastike tehty happamaksi etikalla. Jotkut käyttävät limen mehua, mutta meillä kotona sitä ei ole ikinä käytetty. Valmis nuoc  mam cham -kastike säilyy jääkaapissa pitkään. Teenkin sitä yleensä isomman annoksen ja säilytän sitä lasipurkissa jääkaapissa.


Liha ja marinadi:
1 kg kassleria, possun kylkeä tai muuta rasvaista lihaa
2-3 dl soijakastiketta
2 rkl sokeria
1 rkl seesamöljyä
1 chilinpalko pieniksi renkaiksi leikattuna
1 pieni sipuli leikattuna renkaiksi
2-3 murskattua valkosipulinkynttä



Kastike:
1:1:1:4  kalakastiketta, sokeria, etikkaa, vettä
2 murskattua valkosipulin kynttä
1 chilinpalko pieniksi renkaiksi leikattuna

halutessasi 1-2 porkkanaa leikattuna ohuiksi renkaiksi tai suikaleiksi
 
Äitini kastike vietnamiksi: 
Nước mắm dấm pha:
4.5l nước sôi
1kg đường
200g bột ngọt Thái
25 viên đường Hermetas
0.5kg ớt
1 chai mắm
2 củ tỏi
0.5l  dấm






Tarjoiluun:
keitettyä ohutta riisivermiselliä
yrttejä (esim. korianteria, thaibasilikaa, minttua)
kurkkua ohuina viipaleina
jäävuorisalaattia pieneksi suikaloituna
halutessasi paahdettua maapähknää kuorittuna

1. Sekoita isossa kulhossa marinadin ainekset keskenään ja laita ohuiksi viipaleiksi leikatut possun lihat sinne marinoitumaan. Voit halutessasi hakata lihaviipaleita ohuemmaksi. Siirrä kulho kylmään. Anna marinoitua yön yli tai vähintään pari tuntia.
2. Valmista kastike. Kalakastiketta, sokeria ja etikkaa tulee samassa suhteessa toisiinsa (esim. 1 dl) jokaista. Lopuksi (kiehuvaa) vettä tulee nelinkertainen määrä (eli 4 dl). Lisää lopuksi murskattu valkosipuli, silputtu chili ja halutessasi sopivankokoisiksi leikatut porkkanan palaset. Kastiketta kannattaa tehdä kerralla isompi määrä ja säilöä jääkaapissa lasipurkissa seuraavaa kertaa varten.
3. Grillaa lihat halsterin välissä hiilloksella tai (kaasugrillillä). Kääntele halsteria niin, ettei lihat pala.
4. Keitä riisinuudelit.
5. Kokoa annos: Laita ensin nuudelia sopiva määrä kulhon pohjalle. Lisää sitten salaattia, kurkkua, yrtit ja viimeisenä grillatut lihat. Viimeiseksi lusikoi päälle kastiketta ja halutessasi kuorittuja ja paahdettuja maapähkinöitä.

1 kommentti:

  1. Hienoa löytää suomenkielisiä ja paikallisesti löydettäviin raaka-aineisiin perustuvia vietnamilaisia ruokaohjeita, suuri kiitos näistä kaikista! Rakastan näitä makumaailmoita - no kukapa ei rakastaisi! :) Terv Kari V

    VastaaPoista