sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Purepisteen raakakakkuresepti: Minttusuklaakakku


Muistatteko purepisteen raakakakkukurssin, jolla kävin viime keväänä? Ystäväni Jenni kävi myös viime keväänä purepisteen kurssilla ja siellä eri kakut kuin minun kurssillani. Sain häneltä tämän minttusuklaakakun ohjeen. Ohje on siis alunperin purepisteen Tytin ohje ja kirjoitin sen sellaisenaan tuohon alle. Tein kakun yhdessä Jennin kanssa toisen ystäväni vauvakutsuille. Alkuperäinen ohje on gluteeniton ja vegaaninen. Korvasimme alkuperäisen ohjeen palmusokerin intiaanisokerilla ja käytimme makeutukseen myös hunajaa, joten meidän tekemämme kakku ei ollut vegaaninen. Pyrimme käyttämään kakussa niin paljon luomua kuin vain kaupasta löysimme. Kakussa käytetty tuore minttu oli itsekasvattamaani. Koristelin kakun tuoreella mintulla ja orvokeilla, myös kukat olivat omalta pihaltani! :) Kakku oli herkullista ja raikasta, makeudeltaan sopivaa minulla, kun olin pudottanut puolet sokerista pois. :D


Pohja:
4 dl luomukookoshiutaleita (3 dl)
2 dl luomupalmusokeria (1 dl intiaanisokeria)
1 dl luomumantelijauhoa
1 dl luomukookosöljyä sulatettuna
pikku hippu himalajan kristallisuolaa

Sekoita kaikki pohjan ainekset kulhossa. Kaada leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 22 cm) pohjalle ja taputtele tasaiseksi. (Vinkki! Saat leivinpaperin pysymään vuoan reunoilla hyvin, kun "liimaat" sen sulan kookosöljyn avulla.) Vie pakastimeen kovettumaan.

Minttusuklaa:
3 dl luomu cashew-pähkinöitä
vettä
5 rkl luomuraakakaakaojauhetta
2 dl luomupalmusokeria (1 dl intiaanisokeria)
1-2 rkl luomuminttuöljyä
1 dl luomuraakakaakaovoita sulatettuna

Laita pähkinät blenderiin. Lisää vettä siten, että pähkinät juuri ja juuri peittyvät. Laita ensin mieluummin liian vähän kuin liikaa. Blendaa mahdollisimman paksu tasainen cashewkerma. Lisää sitten loput ainekset ja surauttele sileäksi massaksi. Tarkista maku! Kaada taikina pohjan päälle vuokaan ja vie pakastimeen hyytymään.

Vihreä minttu:
Iso nippu tuoretta minttua
2 rkl luomupalmusokeria (2 rkl intiaanisokeria ja hiukan hunajaa)
2 luomuavokadoa
1 luomulimen mehut
1 dl luomuraakakaakovoita sulana
1,5 dl vettä
1 tl luomuvaniljajauhetta

Laita kaikki ainekset kaakaovoita lukuunottamatta isoon kulhoon ja surauttele sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää sitten voi ja surauttele sileäksi. Kaada täyte edellisen päälle ja levitä tasaiseksi. Vie hetkeksi vielä hyytymään. Koristele tuoreilla mintulla ja kaakaonibseillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti