Tein tämän kakun valkosuklaaglögijuustokakun reseptin pohjalta muokaten vähän taas sen mukaan mitä aineksia kotoa sattui löytymään. Kakusta tuli oikein hyvä, ei liian makea eli omaan makuuni juuri sopiva. Vähän jännitystä tuli kiillettä tehtäessä, kun laitoin nestettä 0,5 dl liikaa, mutta hyytyi se silti. Tein kakun vähän pienempään vuokaan (22 cm) kuin viimeksi ja kakku kiilteineen juuri ja juuri mahtui vuokaan...
Pohja:
200 g pipareita
80 g voita sulana
Täyte:
350 g tuorejuustoa
2,5 dl vispikermaa
300 g luumumarmeladia
1,25 dl maitoa
1,25 dl sokeria
4 liivatelehteä
0,5 dl kiehuvaa vettä
Kiille:
2 dl glögitiivistettä
0,5 dl vettä
0,5 dl kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Murskaa piparit ja sekoita sulan voin kanssa, taputtele vuoan pohjalle ja reunoille, laita jääkaappiin kovettumaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sekoita täytteen tuorejuusto, vispattu kerma, luumumarmeladi sekä maito ja sokeri. Rutista liivatteesta ylimääräinen vesi ja sulata se kiehuvan veden joukkoon. Kaada ohuena vanana täytteen joukkoon ja sekoita kunnolla. Kumoa täyte tasaisesti pohjan päälle ja laita jääkaappiin jäähtymään. Tee kiille kunnolla jäähtyneen kakun päälle. Laita 3 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Purista ylimääräiset nesteet pehmenneistä liivatteista. Sulata liivatteet 0,5 dl kiehuvaan veteen. Sekoita joukkoon loput 0,5 dl vettä ja 2 dl glögitiivistettä. Kaada jäähtynyt seos kakun päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään seuraavaan päivään asti.